Uutuuskirjasta paljastuu: poliitikot valehtelivat suomalaisille päin näköä
20.09.2023
Juuri ilmestynyt uutuuskirja Suomen salattu tie Natoon vahvistaa asian, minkä moni jo tietääkin, Suomi vietiin väkisin Natoon. Suomen turvallisuustilanne ei muuttunut mitenkään merkittävästi helmikuussa 2022, mutta Ukrainan sotaan vedoten valtiojohtomme alkoi viemään Suomea väkisin ja kiireellä Naton-jäseneksi.
Tämän julkaisun toimitus ei aikaa ja rahaa meinaa kyseiseen kirjaan uhrata, koska melkoisella varmuudella kirja sisältää niin paljon propagandaa, ettei kirja ole puolueetonta totuutta etsivälle rahansa arvoinen. Kirjan on kirjoittanut Lauri Nurmi ja kirjoittajan uutisjututkin(Iltalehti) on yleensä kirjoitettu Nato-lasit päässä, joten todennäköisesti samat lasit ovat olleet käytössä myös kirjaa kirjoitettaessa. Toimittaja Nurmellekin suosittelemme samoja Suomi-laseja, mitä tämän julkaisun toimitus käyttää.
Vaikka kirja onkin tehty ns. Nato-henkeen, niin silti siitä jo pelkän esittelytekstin perusteella paljastuu hyvin mielenkiintoisia asioita. Ensinnäkin Suomen kansalle valehdeltiin päin näköä ja Nato-jäsenyyteen liittyviä asioita salattiin pari kuukautta. Sotavalmistelujakin tehtiin salaa, kun kirjan mukaan pelättiin esim. Venäjän ampuvan ohjuksia Helsinkiin. Kuinka todellinen tuo uhka oli niin sitä voi kukin itse miettiä, kuulostaa kuitenkin melko kaukaa haetulta, että pelkän Nato-hakemuksen takia alkaisi ohjuksia satamaan Helsinkiin.
Myös suomalaisille luvattu kansanäänestys ohitettiin noin vain, kiireeseen vetoamalla.
Ja samaan aikaan media mainosti 24/7 Natoa ja haukkui Venäjää. Myöskään mitään täysin avointa keskustelua Naton huonoista puolista ja sen tekemistä rikoksista ei mediassa käyty. Kansaa aivopestiin tehokkaasti Naton kannattajiksi.
Kirja kuitenkin tavallaan paljastaa, että kansan mielipiteellä ei ollut mitään väliä, vaikka Nato-jäsenyyttä onkin markkinoitu kansan tahtona. Päätökset oli jo tehty ennen kuin kansalta oikeasti kysyttäisiin mitään.
Kirja myös vahvistaa sen asian mistä Tampereen Sanomat NetMagazine on aiemmin kirjoittanut. Suomella olisi ollut loistava tilaisuus heti sodan alettua toimia rauhanvälittäjänä sodassa, mutta sen sijaan presidentti Niinistö lähtikin äkkiä Yhdysvaltoihin presidentti Bideniä tapaamaan. Loistava tilaisuus rauhanrakentamiseen menetettiin.
Jos esim. Suomi ja Unkari olisi yhdessä alkaneet tuolloin rauhaa Ukrainaan neuvottelemaan, olisi joku muukin EU-maa saattanut uskaltaa lähteä mukaan, eikä alistua USA:n painostuksen alle. Tuolloin olisi valtava määrä ihmishenkiä säästetty ja myös taloudellisesti Suomi olisi nyt paljon paremmassa tilanteessa. Toki ihmishengistä ja taloudesta ei saisi puhua samassa lauseessa, ihmishenkeä ei voi rahassa mitata.
On surullista kun kirjassa sama aivopesu jatkuu, mitä mediassa on jo 1.5 vuotta tehty, kirjassa arvostellaan sitä, kun kaikki eivät heti olleet kiljuen ryntäämässä Natoon. Kirjassa todennäköisesti ei myöskään sanallakaan mainita siviileitä terrori-iskuin murhanneita Naton Gladio-joukkoja, eikä muutenkaan varmaan Naton synkemmistä puolista kirjoiteta.
Tällä hetkellä Nato-Suomessa on konkursseja tullut ennätysmäärä ja talous sukeltaa, joten Nato-jäsenyys ei ainakaan heti mitään merkittävää nostetta tuonut. Vai käykö tässä niin, että jos Suomen talous yhä heikkenee ja joudumme kaiken lisäksi johonkin Naton sotilasoperaatioon, niin poliitikot voivat puolustautua sanomalla, että Nato-jäsenyys oli kansan tahto?
Tampereen Sanomat NetMagazine, kansan puolella
Jutun lähde ja kuvakaappaus osoitteesta: Uutuuskirja Nato-jäsenyydestä antaa surullisen kuvan puolueiden kyvystä oivaltaa, missä mennään - Kulttuuri | HS.fi
Aiheeseen liittyen:
Ukrainan sodassa on kolme pääarkkitehtia | Tampereen Sanomat
Rauha Ukrainaan oli tekeillä jo maaliskuussa 2022, mutta lännen globalistit estivät sen? | Tampereen Sanomat
Ukrainan sodan syyt ja taustat, tätä ei valtamedia kerro! | Tampereen Sanomat
A-Talkin asiantuntijat vs. riippumattomat asiantuntijat | Tampereen Sanomat
Miksi niin moni haluaa suudella Naton sormusta? (katso video, jos uskallat!) | Tampereen Sanomat
Onko Suomen eduskunnalle 500 000 kuollutta lasta aivan yhdentekevä asia? | Tampereen Sanomat
Lainaus Mauno Saaren kirjoituksesta Nato-galluppiin liittyen. |
|
FACEBOOKIN PÄIVITYKSIÄ | Mauno Saari - Kotisivut ja päiväkirja |
"Onkohan meitä huijattu?
Muistetaan, miten Niinistö useasti oli kansanäänestyksen kannalla Nato-jäsenyydestä. Sitten takki kääntyi, koska hänen mielestään mielipidekyselyt olivat osoittaneet, että tuki on selkeä.
Sekin muistetaan, miten media torjui äänestystä, koska sen mielestä Venäjä voisi vaikuttaa lopputulokseen.
Sain käsiini yksityisen kansalaisen viestin, jossa tilanteen epätodellinen ja outo luonne paljastuu. Kansalainen tunsi olonsa "epämukavaksi" kuullessaan, että kansanäänestys ohitettaisiin. Hän otti yhteyttä mielipidekyselyn tehneeseen Taloustutkimukseen. Mitä selvisi?
"Soitin Taloustutkimukselle ja kysyäkseni miten gallupit ovat tehty. Galluppeihin on vastannut noin 1300 Taloustutkimuksen vakiovastaajaksi ilmoittautunutta. He eivät saa korvausta vastaamisesta sinänsä, mutta osallistuvat vastaajien kesken arvottaviin palkintoihin. He kertoivat, että koska vastaajat edustavat heikosti Suomea kokonaisuutena, heidän täytyi painottaa vastauksia matemaattisilla menetelmillä huomattavasti. Udeltuani, että valvooko tätä matemaattista painottamista kukaan, he kertoivat, että periaatteessa Worldwide Independent Network of Market Research voisi valvoa heitä, mutta näin ei kuitenkaan ole. He myönsivät, että mikäli matemaattisessa painottamisessa olisi virhe, ei sitä kukaan saisi tietää sillä kukaan ei heidän toimintaansa valvo tai tarkasta.
He kertoivat, että voin saada kaiken raakamateriaalin käyttööni jos asiakas myöntää siihen luvan. Pitkien Ylen kanssa käytyjen keskusteluiden jälkeen Yle antoi minulle oikeudet tähän dataan ja sai valtakirjan, että tiedot saa luovuttaa minulle Ylen puolesta. Taloustutkimus kuitenkin vastasi, että he olivat 4kk aiemmin ilmaisseet itseään epäselkeästi ja asiakkailla on oikeus ainoastaan gallupin tuloksiin eikä raakadataan."
Sillä tavalla! Tämä ihailtavan aktiivinen kansalainen pitää edesvastuuttomana sitä, että kansanäänestys ohitetaan mielipidekyselyllä, "jonka todenmukaisuutta ja tarkkuutta ei valvota eikä edes voitaisi tarkistaa".
Kansalaisen mielestä tarkastaminen, valvonta ja avoimuus kuuluvat toimivaan demokratiaan. Olen samaa mieltä.
OLENNAISTA TUOSSA KYSELYSSÄ ON, ETTÄ SIIHEN ILMOITTAUDUTTIIN, JA VIELÄ PALKINNON TOIVOSSA!!! Siis ei mitään satunnaisotantaa. Ja raakamateriaali salattiin muilta kuin asiakkaalla."
|