Toisinajattelijoiden vainot ovat alkaneet Suomessa?15.04.2023
Iltalehden otsikointi ja juttu on taattua valtamedian aivopesua jolla pyritään leimaamaan pienpuolueiden väki epäisänmaallisiksi salaliittohörhöiksi. Suureen osaan ihmisiä tämänkaltainen aivopesu uppoaakin hyvin ja valtamediaan uskovat ihmiset saadaan siten pysymään kauempana totuudesta. Iltalehden jutun otsikko oli alunperin "Kristallipuolueen ehdokkaita epäillään maanpetosrikoksista", joten Iltalehden toimituksessakin hieman arvotaan mikä olisi se kaikkein raflaavin otsikko tähän juttuun. Valtavan iso asia on tehty siitä, että pari henkilöä on jossain pellonreunassa tai joidenkin tunnelien läheisyydessä käynyt tekemässä videoita joissa puhutaan maan alla menevistä tunneleista, josta sitten todella vakava maanpetossyyte nostetaan. Täysin vilpittömiä totuuden etsijöitä syytetään maan turvallisuuden vaarantamisesta, mutta samaan aikaan Suomen turvallisuutta on heikennetty tietoisesti kun väkisin sotaisaan Natoon liityttiin. Kansalaisaktivisteilla harvoin on paljon rahaa, sillä totuus on huonoa bisnestä, joten he eivät voi rahaa ja vaikutusvaltaa käyttää niin paljon itsensä puolustamiseen. Monesti myös 100 prosenttisen luotettavan asianajajan löytäminen saattaa olla hankalaa, kun sillä alalla on monenlaisia lonkeroita ja kytköksiä eri suuntiin. Tämänkin julkaisun toimituksessa on tiedossa monta juttua jossa syytetty on luullut palkanneensa erittäin pätevän ja täysin puolueettoman asianajajan, mutta asia ei oikeasti ollutkaan niin. TSNM:n neuvo kaikille globalismia ja korruptiota vastustaville kansalaisaktivisteille onkin, että yrittäkää hankkia niin kovaa tietoa ja nimilistaa epärehellisesti toimivista viranomaisista ja julkisuuden henkilöistä, että keräämänne tiedot ja nimilistat vuotaa julkisuuteen jos saatte tuomion. Tämä tapaus on myös siitä hyvin mielenkiintoinen, että kyseisille tunnelien etsijöille on moni naureskellut ja pitänyt heidän juttujaan aivan keksittynä hörhöilynä, mutta nyt sitten selvisikin ettei ollutkaan mitään hörhöilyä ja "salaliittohörhöt" olivat tässäkin asiassa oikeassa, aivan kuten ovat olleet mRNA-koronarokotteissa ja monessa muussakin asiassa. Suomalaisten pitäisi muistaa, että Nato:n joukkoja voidaan nyt luvallisesti käyttää myös suomalaisia vastaan, jos esim. tulee koronan kaltainen tilanne jossa valtaeliitti väittää, että mRNA-rokotukset on ainoa hoitokeino ja määrää kaikki suomalaiset pakkorokotettavaksi. Tuossa tapauksessa esim. Naton sotilaat voivat avustaa niissä pakkorokotuksissa, kun suomalaiset sotilaat on vaikea motivoida toimimaan omaa kansaansa vastaan. Suomen oikeuslaitoksella on muutenkin tällä hetkellä isoja uskottavuusongelmia, kuten on nähty mm. Anneli Auerin tapauksessa esiin tulleista vääristä lausunnoista, Asko Kervisen ajojahdista kun hän oli liian rehellinen työssään, sekä siitä tapauksesta kun erästä luontaistuoteyrittäjää yritettiin lavastaa kovien huumeiden myyjäksi, vaikka grammaakaan huumeita ei löytynyt mistään, mutta silti useamman vuoden kovaa tuomiota ajettiin läpi lähes pelkästään joihinkin epäselviin paperilappuihin vedoten. Tällä hetkellä valtamedian tutkiva journalismi on hyvin valikoivaa, monia asioita ei haluta tutkia ollenkaan ja monista asioista ollaan tietoisesti aivan hiljaa. On surullista kun niin moni ihminen turruttaa itsensä huonolaatuisella viihteellä ja musiikilla siihen tilaan, että omien aivojen käyttö jää vähälle ja siksi valtamedia pystyy heitä ohjaamaan haluamaansa suuntaan. Nytkin todella moni ihminen pitää näitä vangittuja kansalaisaktivisteja maanpettureina, mutta ovat itse samaan aikaan hakeneet neljä mRNA-rokotetta hihaansa, mutta eivät ymmärrä itse joutuneensa petoksen uhriksi. Liian monelta unohtuu se tosiasia, että tässä jutussa mainittujen tapausten yksi iso opetus on se, että myös sinä voit joutua aiheetta syytetyksi jostain, jos toimintasi haittaa joidenkin vaikutusvaltaisten tahojen etuja. Joten siksi nämä tapaukset joissa ihmisiä syytetään hyvin heppoisin perustein koskevat meitä kaikkia.
Jutun kuvakaappaus osoitteesta: Kolme eduskuntavaaliehdokasta vangittu – Epäillään maanpetoksesta (iltalehti.fi)
|
Tampereen Sanomat NetMagazine
TampereenSanomat.fi
TampereenSanomat.fi