Miksi valtamedia ei kerro sanallakaan hoitajapulan yhdestä merkittävästä syystä?

23.12.2022

      Hoitajapula__pykala_48a.jpeg

 

    

On surulista kun uutisointi Suomessa on vajonnut monessa asiassa sellaiselle tasolle, että totuuksia ei haluta kansalle raportoida. Usein asioita jätetään mainitsematta tai jopa vääristellään asioita, kuten viimeiset kaksi vuotta ovat mediassa osoittaneet.

Yhtenä isona syynä tämän hetken hoitajapulaan on Sote-henkilöstön pakkorokotukset pykälä 48a:n takia. Moni hoitaja ei halunnut ottaa mRNA-rokotetta, josta ei ollut riittävän luotettavaa tietoa tarjolla rokotteen turvallisuuteen ja pitkäaikaisvaikutuksiin liittyen. Puutteellisista tiedoista huolimatta kyseinen mRNA-rokote kuitenkin pakotettiin ottamaan joillakin aloilla jos halusi työnsä pitää.
Todella iso joukko hoitajia ei tähän suostunut, vaan pitivät rokotetta suurena terveysriskinä ja arvostivat oman terveytensä niin korkealle, että mieluummin lopettivat työnsä tai hakeutuivat muihin töihin. Samaan aikaan mediassa haukuttiin rokottamattomia vastuuttomiksi ja usein jopa tyhmiksi, sekä kulkutautimyönteiseksi.
Rokottamattomia pidettiin, pitkälti valtamedian takia, monilla työpaikoilla B-luokan kansalaisina, joten ei ole suuri ihme, jos hoitajilla ei ole suurta motivaatiota palata sellaiseen työyhteisöön jossa heitä syrjittiin ja haukuttiin.

Nyt sitten kun on paljastunut, että rokottamattomat hoitajat olivatkin aivan oikeassa, kun jopa rokotteiden valmistaja on joutunut myöntämään, että rokotteet eivät estäneet tartuntoja vaikka niitä siten mainostettiin, sekä jatkuvasti on tullut uutisia mRNA-koronarokotteiden vakavista sivuvaikutuksista, niin silti kukaan ei ole pyytänyt julkisesti anteeksi huonosti kohdelluilta hoitajilta.
Todella moni hoitaja on pysyvästi vaihtanut alaa tuon episodin takia, ja nyt sitten kärsitään hoitajapulasta. Kaiken kaikkiaan erittäin surullinen luku Suomen terveydenhuollon historiassa. Kukaan poliitikoistakaan ei ole pyytänyt anteeksi tätä pakkorokotus-projektia. Poliitikoillekin oli vaihtoehtomediassa paljon tietoa saatavilla mRNA-rokotteiden suurista riskeistä, mutta harvalla poliitikolla oli selkärankaa lähteä puolustamaan hoitajia ja heidän ihmisoikeuksiaan. Esimerkiksi Aki Linden listasi syitä hoitajapulaan, mutta sanallakaan ei maininnut yhtä suurinta syytä, hoitajien pakkorokotuksia.

PerusSuomalaisetkin ajeli tässäkin asiassa sujuvasti kaksilla rattailla, ensin perustuslakivaliokunnassa PerusSuomalaiset kannattivat hoitajien pakkorokotuksia, mutta sitten eduskunnan äänestyksessä esitettiinkin olevansa hoitajien puolella ja äänestettiin asiaa vastaan. Politiikan tuntijoille tuo ei tietenkään mikään yllätys ollut, mutta moni tavallinen äänestäjä todennäköisesti tuohon ansaan meni ja luuli PerusSuomalaisten olevan jotain muuta kuin oikeasti olivat.

Pykälä 48a koski myös monia muitakin kuin vain hoitajia, mutta anteeksipyyntöjä ei myöskään mistään muualta ole kuulunut, puhumattakaan siitä, että joku julkisesti myöntäisi rokottamattomien olleen oikeassa. Moni medianseuraaja varmasti monesti ihmettelee miksi valtamedian on niin vaikea kertoa totuuksia asioista ja olisikin mielenkiintoista saada valtamedian päätoimittajilta/omistajilta jonkinlainen vastaus asiaan, vaikka rehellistä vastausta onkin turha odottaa niin mukava olisi kuulla edes jonkinlainen selitys.

Tampereen Sanomat NetMagazine, kansan puolella

Asiaan liittyviä linkkejä:

Miten sairaaloiden yhteispäivystyksissä selvitään joululomien yli? – Ministeri Kiuru on tilanteesta huolissaan (yle.fi)

Hus päivystys kriisissä – hoitajapula sekoittaa toiminnan (iltalehti.fi)

SKANDAALI JATKUU - THL myöntää tietäneensä koko ajan, ettei koronarokote estä taudin leviämistä | MKR (mkrsuomi.fi) 

Miksi terveysviranomaiset eivät toimi läpinäkyvästi? | Pelastetaan Suomen lapset

Avoin kirje kiistattomasta todistusaineistosta COVID-19-injektioiden tehottomuudesta, vahingollisuudesta ja tappavuudesta | Pelastetaan Suomen lapset

Pfizer-johtaja myöntää: Emme tienneet ennen COVID-rokotteen käyttöönottoa, pysäyttääkö se taudin leviämisen - Vastaan Sanomat

Suomen sairaalat pulassa – Samaan aikaan hallitus mainostaa sote-uudistusta 300 000 eurolla (msn.com)

Katso nämä videot koronarokotteista ja tee ihan itse omat johtopäätöksesi | Tampereen Sanomat

Oulusta siirretään edelleen jonkun verran potilaita maakuntaan vuodepaikkojen puutteen takia | Yle Uutiset
Tässä samalla voi myös kysyä onko potilaiden kuskaaminen ympäri maakuntaa kovinkin ekologista, vai onko tämäkin sitä jonkinlaista vihreää siirtymää?
Hoitajien pakkorokotuksista aiheutunut hoitajapula näin myös kuormitti ympäristöä, kuten myös varmasti kuormitti se jättimäinen 71 miljardin euron keko koronarokotteita jotka EU osti, kuten myös miljardit kertakäyttömaskit ovat kuormittaneet ympäristöä. Kertakäyttömaskien ja mRNA-rokotteiden hyödyistä kun tällä hetkellä todella moni asiantuntija on aivan eri mieltä kuin esim. mRNA-rokotteiden myyjät.

Rokottamattomien_syyllistaminen_mediassa.jpg 

29.10.2026Totuus vai kulissit?
28.10.2026Arkistosta: Markku Uusipaavalniemi ja totuus rahasta osat 1-3
26.10.2026TampereenSanomat.fi vastustaa mahdollista Ukrainan väestönvaihtoa - vastustavatko EU ja valtamedia?
24.10.2026Onko YouTube sinulle opettaja vai tyhmentäjä?
23.10.2026Entä jos äänestäjät nousevat kapinaan?
19.10.2026Tampereen rautatieasemasta tuli kodittomien yömaja
16.10.2026Uusi Suomi Puheenvuoro: Suomi kansalaisia varten - miksi Suomen suunta on muutettava?
14.10.2026Google tuhoaa talossa ja puutarhassa?
12.10.2026Päivän kuva - Älä ajattele itse!
09.10.2026Oletko ammattinäyttelijä tietämättäsi?
08.10.2026Voiko kärsimyksistä seurata jotain hyvää?
07.10.2026Onko asenne kunnossa?
06.10.2026Arkistosta: Erään taksikuskin tarina
05.10.2026Murtuuko yksipuoluejärjestelmämme tulevissa eduskuntavaaleissa?
02.10.2026Narsisti ja valtamedia pelkää samaa asiaa
01.10.2026Arkistosta: Pakolaiset ovat uusi Nokia, paitsi jos he tulevat itärajalta
30.09.2026Tuleeko Suomesta datakeskusten kaatopaikka?
29.09.2026"most of all the security of knowing you'll never ever lose it in the parking lot"
28.09.2026Voiko eduskuntavaaleja verrata empaatin ja narsistin suhteeseen?
26.09.2026Arkistosta: Valtamedia laittaa parastaan: kuukausipalkka 12 424 euroa ja tölkkihernekeitto
25.09.2026Miksi Elokapina ei vastusta datakeskuksia näkyvästi?
24.09.2026Tässä kuunneltavaa kaikille niille, jotka pitivät mRNA-kriitikkoja foliohattuina
23.09.2026Arkistosta: Tiedeyhteisö vastusti käsien pesemistä
22.09.2026Olenko hyvä ihminen vai kuvittelenko vain olevani?
21.09.2026Muistutus: näin EU:ssa asioita hoidetaan
19.09.2026Kaukaloväkivalta ja B-vitamiinivajaus?
18.09.2026KU 2014: "Stubb painosti kirjoittamaan myönteisemmin TTIP-kauppasopimuksesta"
17.09.2026Todellisuus vs valtamedia 6-0
16.09.2026RFK Jr:n kovat faktat Ukrainan sodasta
15.09.2026Uusi Suomi Puheenvuoro: Papukaijamoraalista todelliseen
14.09.2026Keskustelu, jota A-studiosta et löydä
12.09.2026Arkistosta: Vuonna 2000 myytiin 57 000 suomalaista velkaorjuuteen ulkomaiselle perintäyhtiölle (Arsenal-kauppa)
11.09.2026Mitä oikeasti tapahtui 25 vuotta sitten?
10.09.2026Kaikkein lyhin askel, jonka ihminen voi ottaa, on askel kohti itseään
09.09.2026EU, maahanmuutto, Nato, datakeskukset...
08.09.2026ChatGPT ja TampereenSanomat.fi
07.09.2026Vaihtoehtomedia vs valtamedia 15-0
05.09.2026Mitä on aito ja oikea ystävyys?
04.09.2026Onko Ursula von der Leyen seonnut lopullisesti - vai ovatko ohjeet sekoiluun tulleet ylempää?
03.09.2026"Siirretäänkö rahat tililleni vai käykö joku salkun kanssa tuomassa käteistä kotiovelleni?"
02.09.2026Tällä kuvalla käyntiin matka kohti tulevia eduskuntavaaleja!
01.09.2026Tampereen Sanomat NetMagazine muuttaa nimeään - uusi nimi on TampereenSanomat.fi
05.04.2026Hyvää ja siunattua Pääsiäistä!
04.04.2026Rehellistä puhetta päivän politiikasta
26.01.2026Miksi Suomi puolustaa Grönlannin itsemääräämisoikeutta mutta ei omaansa?
09.01.2026Tuhoaako EU:n uusi F-kaasuasetus pikkukaupat?
09.01.2026EU:n sananvapaus tiivistettynä 30 sekuntiin
05.01.2026Onko Ukrainan sota myös pankkiirien sota?
03.01.2026USA hyökkäsi Venezuelaan
31.12.2025Walking Away: Why the Smartest People are QUITTING Society
24.12.2025Hyvää ja Rauhallista Joulua!
23.12.2025Työttömyys jo 10,6 prosenttia - hyvin toimii EU- ja Nato-jäsenyys
10.05.2025Immu vs. Stagala ottelun jälkipyykki
03.05.2025Tampereella oli soroslainen vappu
24.04.2025EU painosti Suomea muuttamaan raideleveyttä ja taas menee muutama miljardi?
20.04.2025Hyvää ja siunattua Pääsiäistä!
17.04.2025Vaalianalyysi: Tämän alemmas ei pääse kuin lapiolla
14.04.2025SDP voitti vaalit kuopan avulla, jota itse oli kaivamassa
12.04.2025Älä äänestä kartellipuolueita!
12.04.2025Valtamedia, NHL ja kahdet rattaat
11.04.2025Mediapoolin entisen työntekijän haastattelu
10.04.2025Saatko mitä tilaat vaaleissa?
07.04.2025Mitä Floridassa tapahtui, kun valtiojohtomme käänsi kelkkansa?
02.04.2025Viisi ohjetta tuleviin vaaleihin
31.03.2025Naton 5. artikla rautalangasta väännettynä
22.03.2025Antinniemi vs. Vatnik Soup 6-0
17.03.2025Perussuomalaiset ovat hypänneet täysillä mukaan globalistien kelkkaan
17.03.2025Ajatuksia herättäviä kuvia (17.3.2025)
16.03.2025Sunnuntaisaarna: Raamattu avautuu -Tapani Suonto: Onnellisuus vakuutus
13.03.2025Tämä kirje todistaa, että Churchill ja Stalin sopivat Suomen kohtalosta ennen Talvisotaa
08.03.2025Tommy Hellsten: Miksi ihmiset voivat pahoin? Tietoisuus, läsnäolo & sisäinen lapsi | Ilmiö #88
08.03.2025Oliko mankelointi Washingtonissa faktaa vai fiktiota?
28.02.2025Video: Maanviljelijän tilanne Suomessa
25.02.2025Trump teki diilin, mineraalit lähti Amerikkaan
24.02.2025A Higher Call - kun ihmisyys voitti sotimisen
22.02.2025Nyt on aika tukea toinen toistamme 2.0
22.02.2025"Tämä ei siis ole uutinen"
21.02.2025JD Vance ampui EU:n pommikoneen täyteen reikiä ja pakotti hätälaskuun
20.02.2025A-studion vieraille pieni pyyntö
19.02.2025Presidentti Trump vie valtamediaa kuin ruosteista kuoriämpäriä
18.02.2025Maailman onnellisin kansa tiivistettynä 20 sekuntiin?
17.02.2025Lehden toimitus pyytää anteeksi, valtamedia olikin vielä hölmömpi kuin toimitus luuli
15.02.2025EU ajoi USA:n miinaan Ukrainassa?
14.02.2025Tästä on kyse aidossa ystävyydessä
13.02.2025Dresdenin murhapommituksesta on kulunut 80 vuotta
07.02.2025Markku Ruotsila vs. hullujen huone
01.02.2025Eagle S -operaatio meni hyvin, laiva ei räjähtänyt
31.01.2025Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa (Eagle S -farssi)
24.12.2024Hyvää Joulua!
23.12.2024Hyvä puheenvuoro YLE:n 80%:n luotettavuudesta ja Googlen "jättipotista" Suomeen
23.12.2024Hyvä puheenvuoro eduskunnan kurkiaurataktiikasta
13.12.2024Syyriassa kaikki hyvin?
09.12.2024Jaguarin woke-mainos vei merkin uskottavuutta
07.12.2024Teemu Keskisarjan puhe 6.12.2024
06.12.2024612-soihtukulkue on iso ongelma, mutta Azovin-uusnatsit eivät ole?
06.12.2024Suomi täyttää 107 vuotta
05.12.2024Pieni muistutus USA:n vaaleista ja meidän valtamediasta
05.11.2024Miksi Suomen valtamedia mainostaa Kamala Harrisia?
05.11.2024Toimitus on palannut sorvin ääreen
31.03.2024Hyvää ja siunattua Pääsiäistä!

Näytä lisää »