Ex-diplomaatti Jali Raidan haastattelu (tämä olisi pakollista kuultavaa Suomen valtiojohdolle)

01.04.2023

Erittäin mielenkiintoinen haastattelu Tatu Tynin YouTube-kanavalla, jossa pitkän linjan diplomaatti ja ulkopolitiikan asiantuntija Jali Raita kertoo erittäin mielenkiintoisia asioita mm. Suomen sotahistoriasta ja sotavuosista, sekä myös nykyhetkestä ja poliitikoidemme, sekä asiantuntijoidemme tietämättömyydestä monissa asioissa.

Joitain haastattelussa mainittuja asioita onneksi on silloin tällöin vaihtoehtomediassa uutisoitu, mutta valtamedia on ollut aivan hiljaa asioista joista Raita kertoo. Tässäkin asiassa siis vaihtoehtomedia on kiinnostuneempi totuudesta kuin valtamedia.

Varsinkin valtamedian käyttämät sotilasasiantuntijat saavat kovaa kyytiä haastattelussa, ja samalla monella kuulijalla nousee kysymys mieleen: Miksi suomalaisille ei kerrota totuutta asioista vaan vääristellään asioita tai jopa suoraan valehdellaan?

Kun vertaa Jali Raidan rauhallista ja asiantuntevaa esiintymistä ja tietämystä esim. Sauli Niinistön, Sanna Marinin, Mikko Kärnän, Jussi Halla-ahon, Sebastian Tynkkysen + monen muun sotaa lietsovan poliitikkomme esiintymiseen, niin ero on aivan valtava.

Jos Suomessa olisi rehellinen ja totuuteen pyrkivä media, niin Jali Raita olisi pyydetty esim. A-studioon vieraaksi, mutta totuus ei todistetusti ole valtamedian listalla kärjessä kun ajankohtaisohjelmiaan tekevät.

Tampereen Sanomat NetMagazine, kansan puolella



Aiheeseen liittyvää:

Talvisota alkoi 83 vuotta sitten (Talvisodan kielletty historia) | Tampereen Sanomat

Miksi niin moni valtamedian toimittaja ei kunnioita Journalistin ohjeita, erityisesti kohtaa numero kahdeksan? | Tampereen Sanomat 

 

 

15.04.2023Oletko sinä seuraava?
15.04.2023Toisinajattelijoiden vainot ovat alkaneet Suomessa?
14.04.2023Eduskuntavaalit 2023 - lyhyt jälkipuinti
11.04.2023Leaked Pentagon documents - Now What? - w Phil Giraldi
09.04.2023Douglas Macgregor: "Ukraine is RETREATING, THIS IS IT" in Exclusive Interview
09.04.2023Hyvää ja siunattua Pääsiäistä!
08.04.2023Lehden toimitus ei ole vieläkään toipunut vaalituloksesta, vaalit olivat jo lähtökohdiltaan epärehelliset, mutta esiintyikö myös vaalivilppiä?
08.04.2023Jos haluat enemmän rehellisyyttä politiikkaan, niin käy kannattamassa Totuuspuoluetta
08.04.2023Scott Ritter: "80,000 Ukrainian Soldiers WIPED OUT in BAKHMUT, THIS IS FATAL" in Exclusive Interview
03.04.2023Lehden toimitus on lähes sanaton (Eduskuntavaalit 2023)

Siirry arkistoon »