Miksi niin moni valtamedian toimittaja ei kunnioita Journalistin ohjeita, erityisesti kohtaa numero kahdeksan?

31.01.2023

Journalistin_ohjeet_JSN.jpeg

Julkisen sanan neuvoston (JSN) sivuilla on Journalistin ohjeet, jotka on tarkoitettu antamaan hyvät suuntaviivat journalisteille uutisten ja juttujen tekemiseen. Jostain syystä kuitenkaan, kuten esim. viimeiset kaksi vuotta hyvin todistaa, valtamedian toimittajat jättävät monissa jutuissa ja uutisissa nuo ohjeet noudattamatta.
Erityisesti kohta 8, (8. Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.) unohdetaan monesti aivan kokonaan. Ja nimenomaan tuo 8. kohta on koko journalismin perusta.

               Journalistin_ohjeet_kohta_8..jpeg           


Kun tarkastelee viimeistä kahta vuotta ja uutisointia esim. koronarokotteista ja kaikesta niihin liittyvästä, sekä Ukrainan sodasta, niin valtamedian uutisointi on ollut todella yksipuolista ja monta kertaa aivan luokatonta.
Koronarokotteiden vakavista sivuvaikutuksista ei ole haluttu uutisoida totuudenmukaisesti, myöskään Ukrainan sodasta, sekä siihen johtaneista syistä, ei ole haluttu antaa mahdollisimman laajaa ja totuudenmukaista kuvaa.

Vaikuttaakin aivan siltä, että valtamediaa ohjaa joku näkymätön taustavoima joka käskee/painostaa kaikkien valtamedian toimijoiden kirjoittavan joistain asioista vain yhdestä näkökulmasta.

Tampereen Sanomat NetMagazine kunnioittaa tuota 8:tta kohtaa ja siksi pyrkii aina jutuissaan totuuteen ja rehellisyyteen, siihen pyrkiminen myös takaa paremmat yöunet. Ihmisten terveys ja turvallisuus ovat sellaisia asioita, että niihin liittyvien juttujen pitää olla mahdollisimman rehellisiä, vaikka mahdollisimman rehellisesti kirjoittaessa moni ovi sulkeutuisikin tässä yhteiskunnassa.


Tampereen Sanomat NetMagazine, totuuden ja kansan puolella

Journalistin ohjeet sekä tämän jutun kuvakaappaukset osoitteesta: Journalistin ohjeet - JSN

  

   

Aiheeseen liittyen:    

Katso nämä videot koronarokotteista ja tee ihan itse omat johtopäätöksesi | Tampereen Sanomat

Tärkeä video: Hautausurakoitsija puhuu koronarokotteista ja ylikuolleisuudesta | Tampereen Sanomat  

Miksi valtamedia ei kerro sanallakaan hoitajapulan yhdestä merkittävästä syystä? | Tampereen Sanomat

Onko EU:n seuraava korruptiovyyhti 71 miljardin euron rokotepotti? | Tampereen Sanomat

Ukrainan sodan syyt ja taustat, tätä ei valtamedia kerro! | Tampereen Sanomat

Poimintoja uutisvirrasta, näin meitä aivopestään ja viedään kohti Natoa | Tampereen Sanomat

Tämä video pitäisi näyttää Suomen jokaisessa oppilaitoksessa (All Wars Are Bankers' Wars) | Tampereen Sanomat

  

 

29.09.2023Vinkki Uudenkaupungin autotehtaalle
29.09.2023Pieni muistutus
26.09.2023Valtamedia laittaa parastaan: kuukausipalkka 12424 euroa ja tölkkihernekeitto
23.09.2023Tiedeyhteisö vastusti käsien pesemistä
20.09.2023Uutuuskirjasta paljastuu: poliitikot valehtelivat suomalaisille päin näköä
20.09.2023Ajatuksia herättäviä kuvia
16.09.2023Onko Nato osasyyllinen Libyan tulviin?
15.09.2023Totuus Libyasta
11.09.2023Mitä oikeasti tapahtui 22 vuotta sitten?
06.09.2023Tankki täyteen - Yksi kaikkien aikojen parhaita tv-sarjoja Suomessa

Siirry arkistoon »