Talvisota alkoi 83 vuotta sitten (Talvisodan kielletty historia)

30.11.2022


Vaikka Talvisodan alkamisesta on jo 83 vuotta, niin silti vieläkään sodan alkamiseen johtavista todellisista syistä ei haluta julkisesti keskustella, tai sitten suurin osa historian tutkijoista/opettajista ei tiedä niitä syitä mitkä johtivat Talvisodan alkamiseen 30.11.1939.
Churchillin ja Stalinin salainen sopimus lokakuussa 1939 sinetöi Suomen kohtalon ja joutumisen sotaan, asia josta virallinen historiankirjoitus vaikenee täysin vaikka asiasta on raskauttavaa todistusaineistoa.

Tampereen Sanomat NetMagazine kunnioittaa sotaveteraanien ja lottien muistoa tänään, kuten kaikkina muinakin päivinä vuodessa, ja haluaa näin Talvisodan alkamisen muistopäivänä laittaa tämän jutun yhteyteen linkin historiantutkija Erkki Hautamäen aivan erinomaiseen luentoon historian vaietuista faktoista. Sekä myös videosarjan jossa Erkki Hautamäkeä haastatellaan. Totuus Talvisodan syistä on vähintä millä voimme sotaveteraaneja, lottia ja heidän omaisiaan kunnioittaa. 

Olemme paljosta kiitollisia Suomen sotaveteraaneille, jotka joutuivat suurvaltojen valtapolitiikan takia antamaan valtavan uhrauksen Suomen itsenäisyyden säilyttämiseksi. Monella asialla voidaan jossitella Talvisotaan liittyen, mutta vaikka Suomi olisi suostunut Neuvostoliiton esittämiin aluevaihtoihin, on silti hyvin todennäköistä, että sota olisi syttynyt. Hautamäen pitkä luento kannattaa kuunnella vaikka pätkittäin, sieltä löytyy vastauksia tuohonkin asiaan. 
Tampereen Sanomat NetMagazine on poliittisesti sitoutumaton julkaisu ja aina rauhan puolella. Tämän julkaisun ehdoton linja on Suomen puolueettomuus, Suomen ei pidä olla EU:n, USA:n, Venäjän eikä kenenkään muunkaan alamaisena, vaan oltava ylpeästi itsenäinen, kuten Suomi vuosien 1917-1995 välissä parhaimmillaan oli.

Sodassa ei ole koskaan voittajia, paitsi ne vaikutusvaltaiset tahot jotka usein sotia järjestävät ja niistä taloudellisesti ja/tai aatteellisesti hyötyvät. Päällimmäisenä kysymyksenä monella historiaa syvemmältä tuntevalla onkin, että kun Suomi tuolloin 15.10.1939 länsivaltojen toimesta petettiin ja luovutettiin "eteenpäin", niin voiko nytkään tekeillä olevaan Nato-jäsenyyteen yhtään luottaa? Ollaanko Suomesta tekemässä taas jonkinlaista koekenttää?

Tampereen Sanomat NetMagazine, kansan ja rauhan puolella

 
    
       
 
Talvi_ja_jatkosodan_kielletty_historia.jfif

TALVI- JA JATKOSODAN KIISTELTY JA KIELLETTY HISTORIA 
(linkki luentoon)

Erkki Hautamäen kirjat Suomi myrskyn silmässä osa 1 ja osa 2 ovat yli 20 vuoden tutkimustyön tulos ja aivan liian vähälle huomiolle jääneet. Erkki Hautamäki ansaitsee syvän kumarruksen ja ison hatun noston valtavan hienosta työstään.

Tällä kertaa täytyy myös Yle:ä kehua, kun ovat uskaltautuneet Hautamäen kirjoihin liittyen jutun ja podcast-ohjelmasarjan tehdä. 

Mannerheimin agentti; Vilho Tahvanaisen kiehtova arvoitus – Podcastit – yle.fi

Mannerheimin agentti | Yle Areena – podcastit

Alla myös lainaus erittäin mielenkiintoisesta tekstistä joka löytyy nykyisin ProKarelia (archive.org) sivulta.

"29.08.2005
ProKarelia

"SUOMI MYRSKYN SILMÄSSÄ"

Opetusneuvos, res. majuri Erkki Hautamäki on kirjoittanut kiinnostavan kirjan, Suomi myrskyn silmässä. Se tuo viime sotien ajalta esille asioita, joita ei ole tiedetty tai joista on vaiettu tai joista ei haluta kertoa mitään. Kirja muuttaa merkittävästi viime sotien historiankirjoitusta. – Toistaiseksi kysymys on hypoteesista eli siitä, mikä arvo annetaan niille papereille, joista on vain kopiot, sanoo Hautamäki.


Opetusneuvos Erkki Hautamäki

Suomi myrskyn silmässä ilmestyi ensin ruotsiksi, Finland i stormens öga –nimellä. Kirja perustuu pitkälle marsalkka Mannerheimin ns. S-32 -kansioon ja Marskin sodanaikaisen salaisen agentin Vilho Tahvanaisen kansiosta jäljentämään aineistoon.

- S-32 -kansio on Kekkosen aikaan tuhottu tai salattu perusteellisesti. Kirjan kääntäminen muille kielille on meneillään. Kirjasta julkaistaan toinen osa vuoden kuluessa. Siinä tuodaan yksityiskohtaisemmin esille todisteita ensimmäisenkin kirjan tapahtumista.

Vilho Tahvanainen oli marsalkka C.G.E. Mannerheimin luotettu erikoisagentti 1930-luvulta asti aina marsalkan kuolemaan 1951 saakka. Tahvanainen tutustui salaisten asiakirjojen sisältöihin, jotka marsalkka taltioi S-32 -merkinnällä varustettuun kansioon. Tahvanaisen teos, Erikoistehtävä, herätti syvää epäluuloa ja kirjan vahvaa tuomitsemista ilmestyessään vuonna 1970.

Erkki Hautamäen kirjan ruotsinkielisen version lähdetietojen tarkistamiseen ovat osallistuneet Uppsalan yliopiston tutkijat. Esipuheen ovat kirjoittaneet pääesikunnan koulutuspäällikkö, eversti, fil.maist Erkki Nordberg, ja Ruotsin puolustuskorkeakoulun professori Kent Zetterberg.

Erkki Hautamäki on syntynyt 1930. Hän toimi 1960-luvulla erikoistehtävässä Suomen pääesikunnassa ja Vuokatin urheiluopiston rehtorina 1970 – 1990. Hän on kansainvälisesti tunnettu urheilujohtaja ja Kekkosen ajan kriitikko ja keskustelija.

Keskeiset Suomea koskevat ja historiankirjoitusta muuttavat hypoteesit ovat kirjan pohjalta seuraavat:

- Churchill ja Stalin neuvottelivat yhteistyöstä monen rintaman sodasta Saksaa vastaan jo huhtikuusta 1939. Heinäkuussa sovittiin, että Saksan ja Neuvostoliiton hyökätessä Puolaan länsivaltojen sodanjulistus saa kohdistua vain Saksan toimenpiteisiin.

- 23.08.1939 Stalin ja Hitler solmivat ns. Molotov-Ribbentrop –sopimuksen. Sen salaisen lisäpöytäkirjan ns. intressipiiri-käsite ei tarkoittanut lupaa Baltian maiden tai Suomen valloittamiseen, vaan oikeutta vaatia strategisia tukikohtia sodan varalta.

- 15.10.1939 Stalinin ja Churchillin (liittoutuneet) välillä allekirjoitettiin sopimus, jonka ytimenä oli Saksan tuhoaminen sotilaallisesti ja taloudellisesti. Churchillin vanha suunnitelma Skandinavian operaatiosta hyväksyttiin.

- Jos se olisi toteutunut, liittoutuneet olisivat Suomen avun nimissä vallanneet Norjan ja Ruotsin, Neuvostoliiton samanaikaisesti vallatessa Suomen. Suomesta olisi tullut sotatanner ja Skandinaviasta yksi Saksan vastainen rintama. Churchill ja liittoutuneet siten myivät Suomen Venäjälle.

- Stalin pelasi samanaikaisesti Saksan ja liittoutuneiden liittolaisena. Hän tavoitteenaan oli saada liittoutuneet ja Saksa kuluttamaan voimansa keskinäiseen taisteluun ja sen jälkeen vallata heikko Eurooppa.

- Saksasta Stalin hankki ensin mekaanisen sodankäynnin uusinta aseistusta ja sen jälkeen Yhdysvalloista suunnattoman määrän sotamateriaalia Saksaa (ja Suomea) vastaan Lend-lease –tukena, jonka loppuselvitystä ei vieläkään ole tehty.

- Ruotsin ehdoton kauttakulkukielto liittoutuneiden joukoille osaltaan pelasti Suomen. Churchillin ja Stalinin sopimus salli Skandinavian ja Baltian maiden valtaamisen. Siihen liittyi pykälä, jonka mukaan rauhan tultua on vallatuille maille annettava itsenäisyys takaisin.

- Stalinin kenraalikuriirin noutaessa Churchillilta keskinäiseen sopimukseen liittyviä sotasuunnitelmia, Saksan ilmavoimat pakotti koneen laskeutumaan 09.02.1940. Miehistöä ja matkustajia kuulusteltaessa kaikki asiakirjat kuvattiin. Hitler sai tarkan tiedon liittoutuneiden hyökkäyssuunnitelmista monella rintamalla ja käynnisti mm. Norjan preventiivisen valtaussuunnitelman. Stalin ei tiennyt tietojen paljastuneen.

- Suomen talvisota ei loppunut Stalinin pelkoon länsivaltojen hyökkäysuhkasta Suomen puolustamiseksi, vaan Hitlerin maaliskuun alkupuolella.1940 Stalinille lähettämästä ukaasista, että sotatoimet Suomea vastaan on lopetettava tai Saksa pommittaa neuvostojoukkoja ja taistelee Suomen puolesta pyytämättä. Marski sai Hitleriltä tiedon ukaasista ja Suomea koskevat kopiot länsivaltojen ja Stalinin suunnitelmasta.

- Marskin ns. miekantuppi-päiväkäsky 09.07.1941 syntyi Hitlerin ukaasista ilmaista yksiselitteisesti Suomen sodankäynnin päämäärät tai Saksa ryhtyy ottamaan Suomea hallintaansa. Marsalkka Mannerheim oli ennen jatkosotaa joutunut suostumaan Stalinin salaisesti esittämiin vaatimuksiin, että Suomi ei mene Leningradiin tai Syvärin yli, eikä häiritse Sorkasta lähtevää välirataa.

Mikä oli motivaatiosi kirjan tekemiselle, Erkki Hautamäki?

- Tutkin Vilho Tahvanaisen kirjaa, mutta asia jäi 20 vuodeksi uinumaan. Mielestäni asia kannatti tutkia ja henkilökohtaisena tuntemuksena oli syyttömän miehen rehabilitointi. Miksei asioita tutkittu, olisi ollut 50 vuotta aikaa, vaan heitettiin romukoppaan? Mitä enemmän sukelsin kansainväliseen kirjallisuutteen ja asiapapereihin, aina vain enemmän löytyi tietoa, jotka vievät painopistettä S-32 -kansion asioiden ja papereitten tueksi, ei suinkaan niitä vastaan.

Mitkä ovat viimeaikaisia tietoja, jotka tukevat hypoteeseja?

- Lähinnä arkistojen salassapito. S-32 -kansio on salattu tai tuhottu. Suomalaiset ovat käyneet Moskovassa kääntymässä, mutta kaikki Stalinin ja NKDV:n arkistot ovat kiinni, ei sinne ole päässyt kukaan tutkimaan.

- Berliinistä lähtenyt viimeinen lentokone sisälsi Hitlerin salaisen arkiston. Amerikkalaiset ampuivat koneen alas Bayerissa, mitään ei jäänyt jäljelle, kaikki tuhoutui. Hitler kuulema meni aivan kalpeaksi kasvoiltaan ja sanoi, että siinä meni hänen viimeinen mahdollisuutensa todistaa, että asiat ovat toisin, mitä voittajat tulevat esittämään.

- Minulla on käytettävissä Tahvanaisen kaikki aineisto ja olen lukenut S-32 -kansion asiakirjat moneen kertaan. Marskin arkistoissa on vain pieni osa papereista, niissä ei ole mitään uutta. Sitten alkoi tietojen metsästys ja mosaiikkitaulun täydentäminen.

- Oli valkoisia läiskiä, jotka eivät voineet pitää paikkansa, tietoa täytyi olla. Sitä rupesi löytymään kopioina. Minulla oli työryhmä Ruotsissa. Matkustin Venäjällä, Saksassa, Eestissä, hankin kirjallisuutta, keskustelin ihmisten kanssa. On löytynyt kirjallisuutta, jota ei Suomessa juuri tunneta.

- Pariisin rauhansopimusta neuvoteltaessa suomalaiset eivät saaneet esittää mitään S-32 -kansioon liittyvää tietoa. Churchillin arkistot ovat kiinni ainakin vuoteen 2017. Nürnbergissä saksalaiset eivät saaneet puolustuksessaan esittää mitään Churchill-Stalin –aineistosta, sitä tietoa ei annettu myöskään syyttäjäpuolelle.

- Englannin pääsyyttäjä antoi vuonna 1985 lausunnon, että me syytimme täysin väärin Saksaa näistä asioista ja nyt meillä on uhkana mahdoton kommunistinen, bolsevistinen Eurooppa, jota me emme kenties pysty hallitsemaan, he hylkäsimme Hitlerin epätoivoiset rauhanpyynnöt. Niitä oli muuten yhteensä yhdeksän, eikä niitä tuotu esille, koska niitä pidettiin mielipuolen hommina, jonni joutavina.

Miksi länsivallat halusivat tuhota Saksan?

- Kun katsoo Churchillin teesejä vuodelta 1934, ei jää paljon epäilyksiä. Churchillin ja Rooseveltin vastaus oli suunnilleen, että Saksa on paljon vaarallisempi, siksi liittolaiseksi valittiin Stalin. Kyse oli sotilaallisesta ja taloudellisesta uhkasta. Talouskysymys oli vaarallisempi Englannille ja Ranskalle.

- Sumner Welles kävi maaliskuussa 1940 Italiassa, Saksassa, Ranskassa ja Englannissa. Henkilöt, joita hän tapasi, sanoivat suoraan, että heidät on pakotettu sotaan, mitään rauhanehdotuksia ei hyväksytä. Sen mukaiset ohjeet annettiin Puolallekin. Kyllähän se Saksa ajettiin pakkorakoon. Jo I maailmansodan ehdot olivat järkyttävät.

Miten olisi käynyt, jos liittoutuneiden Skandinavia-suunnitelma oli toteutunut?

- Suomesta ei olisi jäänyt mitään, se olisi ollut loppu. Marskin mielestä niin valitettavia ilmiöitä kuin paikan päällä saattoi ollakin, Saksan suorittama Tanskan ja Norjan miehitys pelasti osaltaan Suomen. Ruotsi pelasti Suomen kieltämällä ehdottomasti kauttakulun.

- On väärin syyllistää ruotsalaisia, sillä he näkivät kokonaistilanteen. Kuningas Kustaa V sai henkilökohtaisesti Hitleriltä vakuutuksen, ettei Saksalla ole mitään vaatimuksia, jos Ruotsi pysyy puolueettomana ja toimittaa malmia kuten ennenkin. Kuningas sai myös tietää liittoutuneiden suunnitelmista.

Lähde: ProKarelia (archive.org)

31.03.2024Hyvää ja siunattua Pääsiäistä!
06.02.2024Ehdotus presidentinvaaleihin, kirjoita äänestyslippuun: JFK
05.02.2024Ensin puukkoa selkään ja sen jälkeen leipää kassista
03.02.2024Oletko sinäkin joskus väsähtänyt moniin maailman valheisiin?
02.02.2024Markku Uusipaavalniemi ja totuus rahasta osat 1-3
01.02.2024Kuka nostaa Suomen montusta?
31.01.2024THL ei ota vastaan kansalaisten puheluita koronarokotehaitoista
30.01.2024DCA-keskustelu Turku 13.1.2024
29.01.2024Suomen presidentinvaalit 2024 on illuusio demokratiasta
27.01.2024Presidentinvaaleista puuttuu yksi erittäin tärkeä asia

Siirry arkistoon »