Eduskunta keskustelee Ukrainasta 24.02.2023

24.02.2023

Tänään 24.02.2023 tulee kuluneeksi vuosi siitä kun Venäjä vastasi ylimitoitetusti, kun Ukraina aloitti 17.2.2022 pommitukset Donetskin ja Luganskin alueilla. Venäjän hyökkäys Ukrainaan tulee tuomita, mutta samalla myös pitäisi tutkia ja tonkia kaikki faktat esille mitkä aiheuttivat sen, että tilanteet menivät niin pitkälle, että sota syttyi. Vain siten on mahdollista tulevia sotia ennalta ehkäistä, ettei samaa taktiikkaa käyttäen taas uusi sota syty jossain päin maailmaa.

Eduskunnalta olisi toivonut enemmän puhetta rauhan tekemisestä, sekä myös lännen globalistien osuudesta Ukrainan sotaan pitäisi eduskunnassa ja Suomen valtiojohdossa keskustella. Muuten alkaa tuntumaan siltä, että Suomen kansaa ollaan silmät kiinni viemässä kohti sotilaallisia konflikteja. Sota on hirveä asia, joten luulisi eduskunnaltakin tahtoa ja halua rauhan rakentamiseen sekä totuuden etsimiseen löytyvän.

Kansanedustajien puheenvuoroista jäi mieleen erityisesti Pauli Kiurun ja Ben Zyskowiczin puheenvuorot, kun molemmat olivat lappuun listanneet haukkumasanoja Venäjän suuntaan, kun ilmeisesti kaikkia niitä eivät olisi muuten muistaneet. On hieman huolestuttavaa, jos noin lyhyeen puheenvuoroon täytyy lunttilappu ottaa, ettei vaan yksikään haukkumasana unohtuisi. Zyskowicz viittasi puheenvuorossaan myös toiseen maailmansotaan, mutta todennäköisesti Zyskowicz ei ole tutkinut riittävän syvältä mitä kaikkea toiseen maailmansotaan liittyi.
Esimerkiksi Wikipedia ei kerro koko totuutta toisesta maailmansodasta, kuten ei myöskään Suomen Talvisodasta, jota usein erheellisesti verrataan Ukrainan sotaan. 

Venäjän toimet tulee tuomita, mutta samoin tulee kaikkien niiden jotka sotia ja sotarikoksia maailmassa tekevät. Jos ainoastaan Venäjän teot tuomitaan, mutta muiden teot jätetään tuomitsematta se ei lupaa hyvää maailmanrauhalle.

Tampereen Sanomat NetMagazine, rauhan ja totuuden puolella  
   



Eduskunta_keskustelee_Ukrainasta_24.02.2023.jpeg


 Eduskunta keskustelee Ukrainasta | Eduskuntalähetykset | Yle Areena
  
    

    
Tällä uutisvideolla, jota paljon vaihtoehtomediassa on jaettu, kerrotaan rajuja asioita, lännen globalistit eivät halunneet rauhaa Ukrainaan maaliskuussa 2022. Tämä uutisvideo pitäisi kansanedustajienkin katsoa. Venäjän toimet tulee tuomita, mutta lännen globalistit eivät myöskään saa päästä kuin koira veräjästä yhtenä tämän sodan arkkitehdeistä.


Huom: videoon saatavilla asetuksista kohtalaisen hyvä suomenkielinen käännös 

  

Aiheeseen liittyen:

Rauha Ukrainaan oli tekeillä jo maaliskuussa 2022, mutta lännen globalistit estivät sen? | Tampereen Sanomat

Ukrainan sodan syyt ja taustat, tätä ei valtamedia kerro! | Tampereen Sanomat

A-Talkin asiantuntijat vs. riippumattomat asiantuntijat | Tampereen Sanomat

Miksi niin moni haluaa suudella Naton sormusta? (katso video, jos uskallat!) | Tampereen Sanomat

   
  
 
29.09.2023Vinkki Uudenkaupungin autotehtaalle
29.09.2023Pieni muistutus
26.09.2023Valtamedia laittaa parastaan: kuukausipalkka 12424 euroa ja tölkkihernekeitto
23.09.2023Tiedeyhteisö vastusti käsien pesemistä
20.09.2023Uutuuskirjasta paljastuu: poliitikot valehtelivat suomalaisille päin näköä
20.09.2023Ajatuksia herättäviä kuvia
16.09.2023Onko Nato osasyyllinen Libyan tulviin?
15.09.2023Totuus Libyasta
11.09.2023Mitä oikeasti tapahtui 22 vuotta sitten?
06.09.2023Tankki täyteen - Yksi kaikkien aikojen parhaita tv-sarjoja Suomessa

Siirry arkistoon »