Poimintoja uutisvirrasta, näin meitä aivopestään ja viedään kohti Natoa

12.12.2022

fake-news-sites.jpg

 
Viime aikojen uutisvirrasta löytyy paljon mielenkiintoista mielipidevaikuttamista ja tässä vain pieni murto-osa koko kattauksesta, vastaavantyyppisiä juttuja löytyy valtavasti lyhyeltä ajalta.

Heti alkuun täytyy taas todeta, että Tampereen Sanomat NetMagazine on rauhan puolella ja siksi tuomitsee Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan, kuten myös tuomitsee Ukrainan hyökkäyksen Itä-Ukrainaan. Tämän julkaisun ehdoton linja on Suomen puolueettomuus, Suomen ei pidä olla EU:n, USA:n, Venäjän eikä kenenkään muunkaan alamaisena, vaan oltava ylpeästi itsenäinen, kuten Suomi vuosien 1917-1995 välissä parhaimmillaan oli.

On erittäin huolestuttavaa kun Suomea viedään Natoon vajavaisilla tiedoilla Naton huonoista puolista, esimerkiksi valtamediassa ei käyty kriittistä Nato-keskustelua käytännössä ollenkaan. Myöskään keväällä 2022 tehdyssä Nato-selonteossa Suomen eduskunnalle ei mainittu Naton huonomaineisia Gladio-joukkoja sanallakaan.

On kaksinaamaista kun vuonna 1939 alkanutta Talvisotaa käytetään yhtenä perusteena Suomen Natoon liittymiselle, mutta 1980-luvulla vielä toimineita Naton Gladio-joukkoja ei noteerata valtamediassa ollenkaan. Kukin voi itse miettiä onko Gladio tyyppinen toiminta vielä käytössä, vaikka nimenä Gladio olisikin vaihdettu johonkin toiseen.
Antaako Suomen eduskunta ja valtiojohto hyväksyntänsä tuon tyyppiseen toimintaan jos sitä vielä ilmenee? Operaatio Gladio – Wikipedia 
(jopa Wikipedia tuntee Gladio-operaatiot, vaikka Wikipediaankaan ei kannata ihan jokaisessa historiaan liittyvässä asiassa täysin luottaa) 

Alla muutama esimerkki iltapäivälehtien pääkirjoituksista ja lainauksia linkkien takaa löytyvistä jutuista.

Pääkirjoitus: Suomen puolustuksessa on edelleen paljon tehtävää (iltalehti.fi)
4.12.2022

"Pääkirjoitus: Ei enää Molotov-Ribbentropia Suomen yli –  puolustuksessa on silti paljon tehtävää"

"Molotov–Ribbentrop-sopimus oli Saksan ja Neuvostoliiton välinen hyökkäämättömyyssopimus, joka solmittiin 23. elokuuta 1939. Sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa sovittiin etupiirijaosta, jonka kohteena olivat Suomi, Baltian maat, Puola ja Romania. 30. marraskuuta 1939 Neuvostoliitto sitten hyökkäsi Suomeen.
Ensi vuonna, toivottavasti jo ennen kesää, toteutuu Suomen Nato-jäsenyys. Se on viimeinen sinetti länsisuuntautumisessamme. Se viimeistään takaa, ettei päidemme yli tehdä enää Molotov–Ribbentropin kaltaisia sopimuksia."

"Jo ennen Venäjän hyökkäystä päätettiin F-35-hävittäjien jättihankinnasta. Ensimmäiset koneet saapuvat vuonna 2026."

TSNM:n kommentti uutiseen: Molotov-Ribbentrop sopimus ei silti tarkoittanut Suomen valtaamista, Suomi varsinaisesti vasta myytiin Churchillin ja Stalinin 15.10.1939 tekemällä sopimuksella, sopimus josta harvoin puhutaan ja johon olisi myös iltapäivälehtien toimituksen hyvä tutustua.
On myös merkillistä, että Nato-jäsenyyden väitetään olevan jotenkin Suomen länsisuuntautumisen viimeinen sinetti. Olemmeko viimeiset 105 vuotta olleet sinettiä vaille olevia länsisuuntautuneita? 

Korruption tason Suomessa tuntien ei olisi ihme vaikka hävittäjäkauppoihinkin olisi liittynyt erittäin paljon suhmurointia, pohjoismaisen yhteistyön takia hävittäjien hankinta Ruotsista olisi sotilaallisesti, taloudellisesti ja logistisesti saattanut hyvinkin olla se kaikkein paras vaihtoehto Suomelle. 
”F-35 -hävittäjien hankinta Australiaan ollut totaalinen katastrofi” – Surkea suorituskyky eikä koneilla pystytä lentämään halutusti | Tekniikka&Talous (tekniikkatalous.fi)

Suomen eduskunta on tällä hetkellä viemässä Suomea kohti jonkinlaista konfliktia ja konflikti saattaa olla edessä jo ennen vuotta 2026, joten uusista hävittäjistä ei siinä tapauksessa ole mitään hyötyä.

Pääkirjoitus: Tämä yksinkertaisen tehokas ase pitää hirmuhallitsija Vladimir Putinin poissa Suomesta - Pääkirjoitus - Ilta-Sanomat 
5.12.2022

"Pääkirjoitus: Tämä yksin­kertaisen tehokas ase pitää hirmu­hallitsija Vladimir Putinin poissa Suomesta"

"Viheliäisen viruksen omikronmuunnos sulki yleisötilaisuudet, ravintolat, tapahtumat sekä peruutti Linnan juhlat – toisen kerran peräkkäin."

"Rokotteet toimivat, ja viruskin näytti talttuvan; kevään arvioitiin tuovan käänteen jo parempaan."

"Ukraina käy nyt omaa talvisotaansa, mutta toisin kuin Suomi yli 80 vuotta sitten, Ukraina ei sodi yksin."

"Viime päivinä on taivasteltu pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksen sisäistä torailua kevään eduskuntavaalien lähestyessä. Täytyy muistaa, että riitely eli hienommin asioista eri mieltä oleminen kuuluu demokratiaan, mikä taas on itsenäisen valtion yksi peruskivi."

"Venäjän propagandakoneisto jauhaa nyt ikävää tekstiä, jossa Suomenkin olemassaolo riitautetaan. Siksi pitää keskittyä meille tärkeisiin, lähellä oleviin perusasioihin."

"Huolehditaan demokratiasta ja vapaasta mediasta, äänestetään vaaleissa, pidetään lapsistamme ja vanhuksistamme huolta, tuetaan ja autetaan toisiamme ja hiotaan puolustusvoimat entistä iskukykyisemmäksi."

"Se on oikeastaan kaikkein vahvin aseemme, joka riittää pitämään despootti Vladimir Putinin ja hänen mahdolliset despoottiseuraajansa poissa täältä."

TSNM:n kommentti uutiseen: Valtamedian taktiikka Suomen saamiseksi Natoon on selkeä, Venäjä leimataan terrorivaltioksi ja samaan aikaan hehkutetaan Natoa ja Naton yhtenäisyyttä, vaikka Suomen Nato-hakemus paljasti ettei Nato olekaan kovin yhtenäinen.
Ukrainan sotaa jostain syystä valtamediassa rinnastetaan hyvin usein Talvisotaan, vaikka asioilla on kovin vähän tekemistä keskenään. Ellei sitten tarkoiteta USA:n vahvaa osuutta esim. Maidanin 2014 tapahtumiin ja Ukrainan sotaan muutenkin, vähän samoin kuin Suomi myytiin aikoinaan länsiliittouman toimesta sotatantereeksi.

Jutun mukaan myös hallituksen riitely on itsenäisen valtion peruskivi, valtamediahan ei koskaan totea, että tällä hetkellä Suomessa on todennäköisesti kaikkien aikojen huonoin hallitus ja oppositio. Kansa kiltisti maksaa hallituksen ja opposition hampaattomuuden, mutta kauanko kansan kärsivällisyys kestää jos asunto alkaa viilenemään liikaa ja kylmät suihkutkaan ei enää piristä.

Iltapäivälehtien kohdalla on myöskin todella irvokasta kun kirjoittavat vapaasta mediasta, kun iltapäivälehdet itse eivät ole halukkaita kirjoittamaan Ukrainan sodan taustoista ja sotaan johtaneista asioista. Kuten eivät myöskään ole halunneet koronarokotteiden vakavista sivuvaikutuksista kirjoittaa, vaikka tietoa niistä on paljon saatavilla.

Rokotteet toimivat-lause vaatisi myös jotain vahvoja perusteluja taustalle, kun pikemminkin vaikuttaa siltä, että koronarokotteiden takia asiat menivät huonompaan suuntaan. Monella on varmasti hyvin muistissa kuinka rokottamattomia ihmisiä haukuttiin ja nimiteltiin törkeästi mediassa, mutta nyt kun on paljastunut, että rokottamattomat "salaliittohörhöt" olivatkin oikeassa niin anteeksipyyntöjä heitä kohtaan kohdistetusta nimittelystä ja syrjinnästä ei ole kuulunut median suunnalta.
Todella moni myös huvittuneena seurasi episodia jossa rokottamattomia suomalaisia lyötiin mediassa kuin vierasta sikaa, mutta kun Ukrainasta tuli valtava määrä rokottamattomia ihmisiä Suomeen niin heidän rokottamattomuutensa ei ollutkaan minkäänlainen ongelma.



Pääkirjoitus: Venäjän vastustaminen on aina vaatinut rohkeutta (iltalehti.fi) 
6.12.2022

"Pääkirjoitus: Venäjän vastustaminen on aina vaatinut rohkeutta"

"Ennen talvisotaa elokuussa 1939 Suomi oli jyvitetty kahden suurvallan Saksan ja Neuvostoliiton välisellä Molotov-Ribbentrop-sopimuksella Neuvostoliiton etupiiriksi."

"Suomessa kansan viisaus tuli tänä vuonna esiin Venäjän hyökkäyssodan jälkeisenä Nato-kannatuksen selvänä nousuna, joka johti nopeasti myös poliittisten päättäjien toimintaan."

"Kuten tämän vuoden Finlandia-palkinnon saanut kirjailija Iida Rauma totesi palkintopuheessaan; lukutaitoista ihmistä ei voi huijata."


TSNM:n kommentti uutiseen: Molotov-Ribbentrop sopimus ei silti tarkoittanut Suomen valtaamista, Suomi varsinaisesti vasta myytiin Churchillin ja Stalinin 15.10.1939 tekemällä sopimuksella, sopimus josta harvoin puhutaan ja johon olisi myös iltapäivälehtien toimituksen hyvä tutustua.

Jutussa myös yritetään syöttää lukijoille ajatus, että on kansan viisautta liittyä tunnetusti sotaisaan Natoon. Monilta toimittajilta tuntuu myös unohtuvan Suomen sijainti ja 1300 kilometrin mittainen yhteinen raja Venäjän kanssa. Suomen Nato-jäsenyys on aivan eri asia kuin jonkun Keski-Euroopan valtion Nato-jäsenyys. On varsin ymmärrettävää, että Venäjä ei halua Naton asejärjestelmiä omalla rajalleen, kuten USA:kaan ei varmasti haluaisi Venäjän asejärjestelmiä omalle rajalleen.

Finlandia-palkinnon saajan toteamukseen voisi myös lisätä, että lukutaito on loistava alku, mutta ei vielä takaa kaikkea, muutenhan esim. verkostomarkkinointeihin ja julkkisten myymiin copypaste-valmennusohjelmiin ja copypaste-nettidieetteihin ei niin moni lankeaisi, valtamedian aivopesusta nyt puhumattakaan.

Marraskuulta vielä pieni uutispoiminta:

Pääkirjoitus: Tappio sodassa pelastaisi venäläiset (iltalehti.fi)
14.11.2022 

"Demokratiat ovat asettaneet tavoitteekseen sen, että Venäjä häviää aloittamansa hyökkäyssodan."

"Jos Vladimir Putin voittaa, maailmanjärjestystä uhkaa saalistajien aikakauden alkaminen.
”Tämä on fundamentaalinen taistelu miestä ja hallitusta vastaan, jotka sivuuttavat lait ja ihmisoikeudet”, Britannian puolustusministeri Ben Wallace tähdentää Iltalehdelle."

"Polku olisi todennäköisesti kulkenut kohti parlamentaarista monarkiaa, kuten Britanniassa, elleivät bolshevikit olisi kaapanneet valtaa ensimmäisen maailmansodan kaaoksessa."

"Historian tunteminen kannustaa demokratioiden hallituksia lisäämään aseapua Ukrainalle."

"Putin on luonut suojakseen aivopestyn kansalliskaartin, venäläisen vastineen kansallissosialistien SS-joukoille."

"Demokratioiden on oltava valmiina pitkään kamppailuun."


TSNM:n kommentti uutiseen: Demokratioissa pitäisi myös aina pyrkiä totuuteen ja sodan syttyessä pyrkiä rauhaan mahdollisimman nopeasti, mikä Ukrainan sodan kohdalla ei toteutunut. Suomellakin olisi ollut hyvä tilaisuus toimia tässä sodassa rauhanvälittäjän roolissa, mutta se asia munittiin jo sodan alkupäivinä.
Ja mitä mieltä demokratiat ovat USA:n/Naton Lähi-Idän sodista, oliko 500 000 kuollutta lasta hyväksyttävä hinta "demokratian" viemisestä Lähi-Itään? 

 

Toivottavasti iltapäivälehtien toimituksilla on mielenkiintoa tonkia mitä kaikkea hämärää siihen Venäjän vallankumoukseen aikoinaan liittyi, sekä myös intoa tutkia mitä kaikkea hämärää Ukrainan vallankaappaukseen 2014 liittyi.

Historian tunteminen nimenomaan avaa ihan uuden näkökulman Ukrainankin sotaan ja siksi olisi toivottavaa, että iltapäivälehdissäkin sitä totuutta alettaisiin enemmän tutkimaan.
Mielenkiintoista myös, että jutussa kansallissosialistien SS-joukotkin saatiin väkisin yhdistettyä Putinin nimeen, mutta sanallakaan ei mainita Azovin uusnatseja, joiden olemassa oloa ei kukaan itseänsä kunnioittava tutkija tai journalisti kiistä.
Tähän samaan yhteyteen voisi myös kirjoittaa muutaman vähemmän tunnetun faktan toiseen maailmansotaan liittyen, mutta koska kirjoittaja todennäköisesti sen takia leimattaisiin natsiksi niin jätetään kirjoittamatta.

Totuuden kirjoittaminen ja rauhaan pyrkiminen, sekä jännitteiden vähentäminen itärajallamme vastustamalla Natoa tulkitaan mediassa nykyisin putinismiksi tai kommunismiksi, tai tarpeen tullen vaikka natsismiksi.

Tampereen Sanomat NetMagazine ei missään nimessä halua tuomita valtamedian toimittajia, vaan pikemminkin ymmärtää heitä, jos on esim. perhe elätettävänä ja paljon asuntolainaa ym. niin on taloudellisesti hyvin ymmärrettävää, että silloin joutuu kirjoittamaan juttuja kulloisenkin agendan mukaisesti, tai muuten tulee lopputili. Toivottavaa olisi, että jossain kohtaa kahleissa oleva journalisti pääsisi kahleistaan irti ja saisi vapaasti kirjoittaa asioista niin totuuden mukaisesti kuin vain mahdollista, ja siten tehdä aitoa journalismia.

Tämän julkaisun vastaavalla toimittajalla on ainakin tuhat eri vikaa, joten kaukana täydellisestä ollaan myös tämän julkaisun toimituksessa, joten siksi kristilliset arvot ja ihmisen rajallisuuden ymmärtäminen ovat tämän julkaisun kulmakiviä.

Jutun loppuun vielä kerran muistutus, Tampereen Sanomat NetMagazine on rauhan puolella ja siksi tuomitsee Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan, kuten myös tuomitsee Ukrainan hyökkäyksen Itä-Ukrainaan. Tämän julkaisun ehdoton linja on Suomen puolueettomuus, Suomen ei pidä olla EU:n, USA:n, Venäjän eikä kenenkään muunkaan alamaisena, vaan oltava ylpeästi itsenäinen, kuten Suomi vuosien 1917-1995 välissä parhaimmillaan oli.

Tampereen Sanomat NetMagazine, totuuden ja rauhan puolella

06.02.2024Ehdotus presidentinvaaleihin, kirjoita äänestyslippuun: JFK
05.02.2024Ensin puukkoa selkään ja sen jälkeen leipää kassista
03.02.2024Oletko sinäkin joskus väsähtänyt moniin maailman valheisiin?
02.02.2024Markku Uusipaavalniemi ja totuus rahasta osat 1-3
01.02.2024Kuka nostaa Suomen montusta?
31.01.2024THL ei ota vastaan kansalaisten puheluita koronarokotehaitoista
30.01.2024DCA-keskustelu Turku 13.1.2024
29.01.2024Suomen presidentinvaalit 2024 on illuusio demokratiasta
27.01.2024Presidentinvaaleista puuttuu yksi erittäin tärkeä asia
26.01.2024Novak Djokovic vs. valtamedian sokaisema yleisö 6-0

Siirry arkistoon »