Antinniemi vs. Vatnik Soup 6-0

22.03.2025


Yliopistojen taso Suomessa on viime vuosina herättänyt isoja kysymyksiä, kun esim. koronaan liittyen yksikään yliopisto ei uskaltanut haastaa yleistä narratiivia. Yliopistot eivät esim. millään tavoin kritisoineet kokeellisia koronarokotteita, eivät edes sitä asiaa, että niiden pitkäaikaisvaikutuksista ei ollut saatavilla täysin luotettavaa tietoa.

Yliopistot eivät myöskään ole halunneet Ukrainan sotaan liittyen tuoda mitään sellaista tietoa esiin mikä haastaa valtamedian Ukraina-narratiivin, vaikka yliopistoista varmaan sellaisiakin henkilöitä löytyy, jotka tietävät mistä kaikesta sodassa on kysymys ja mitkä ovat sodan taustat.

Yliopistoille myös toinen maailmansota on sellainen aihe, ettei siitä haluta yliopistoissa historiaa opiskeleville kertoa aivan kaikkia puolia, eikä esim. tuoda esiin revisisionistien tutkimuksia, joissa on tuotu monia epäkohtia esiin virallisesta historiankirjoituksesta, ja usein täysin tieteellisiin faktoihin nojaten.

YouTube-kanava Antinniemi on tehnyt hyvän videon siitä propagandasta joita meihin kohdistetaan valtamedian ja valtaa pitävien taholta, siinä propagandassa totuudella ei ole väliä vaan pääpaino on antaa propagandan levittäjille mahdollisimman paljon näkyvyyttä ja julkisuutta. Näkyvyys ja julkisuus takaa sen, että suuri osa ihmisistä uskoo sen propagandan kun se tulee tunnetusta ja siten "luotettavasta" lähteestä.

Kun esimerkiksi joku pienen seuraajamäärän kanava tai nettijulkaisu kertoi, että koronavirus on todennäköisesti kehitetty laboratoriossa niin ne jutut leimattiin salaliittohörhöilyksi, mutta sitten kun asia virallisesti myönnetään todeksi niin hyvin harva haluaa muistaa, että ketkä asiasta puhuivat jo aikaa sitten.

Suomalainen propaganda - esittelyssä Vatnik Soup-videolla paljastetaan karulla tavalla kuinka härskiä on propaganda tällä hetkellä Suomessa, totuudella ei ole väliä vaan tarkoitus on ainoastaan vaikuttaa ihmisten mieliin. Vatnik Soup-kanavien ylläpitäjä on Tampereen yliopiston tutkijatohtori Pekka Kallioniemi, joten se asia laittaa myös suomalaiset yliopistot erittäin huonoon valoon. Onko yliopistojen journalistinen taso oikeasti niin huono mitä Vatnik Soup-kanavien perusteella voi päätellä?

Eikö yliopistojen pitäisi jollain tavalla puuttua tämmöiseen toimintaan jos jonkun yliopiston tutkijatohtori levittää propagandaa joka ei kestä tarkempaa tarkastelua? Tässä on kuitenkin kyse myös suomalaisten yliopistojen uskottavuudesta, jos tutkijatohtori tietoisesti levittää propagandaa tai on joistain asioista ulkona kuin lintulauta, niin kuinka ulkona on sitten ihan tavallinen yliopisto-opiskelija?

Vähän samoin kuin Suomen puolustusvoimien pitäisi puuttua Pekka Toverin tarinoihin, jotka ovat laskeneet puolustusvoimien sekä Suomen tiedustelupalvelujen uskottavuutta. Vai luottaako valtamedia ja valtaapitävät siihen, että arviolta 80% ihmisistä uskoo kaiken mitä auktoriteetit sanoo ja siksi tämä propagandasirkus saa jatkua ihan vapaasti?

Entä jos jossain kohtaa yhä useampi suomalainen alkaa haastamaan tarinoita joita heille kerrotaan ja alkaa tajuamaan, että heille on jo pidempään valehdeltu joistain asioista.
Mitä sen jälkeen yhteiskunnassa tapahtuu?

Tampereen Sanomat NetMagazine, kansan ja totuuden puolella

 



Aiheeseen liittyen: 

SELKOKIELISET UUTISET: Suomalainen propaganda – esittelyssä Vatnik Soup – KANTO.MEDIA

Tämä kirje todistaa, että Churchill ja Stalin sopivat Suomen kohtalosta ennen Talvisotaa | Tampereen Sanomat

Ukrainan sodassa on kolme pääarkkitehtia | Tampereen Sanomat

Rauha Ukrainaan oli tekeillä jo maaliskuussa 2022, mutta lännen globalistit estivät sen? | Tampereen Sanomat

Laskutehtävä Suomen eduskunnalle | Tampereen Sanomat

BlackRock orjuuttaa Ukrainan? | Tampereen Sanomat

Ensin puukkoa selkään ja sen jälkeen leipää kassista | Tampereen Sanomat

Valtamedia jatkaa sitkeästi korona-narratiiviaan | Tampereen Sanomat

Muistatko vielä, kun ihmisiä kaatui seisaaltaan koronan takia? | Tampereen Sanomat

Lehdet: Saksan tiedustelupalvelu arvioi, että Covid-19-virus on todennäköisesti peräisin laboratoriosta | Uutisia lyhyesti | Yle



Dokumenttisuositus: Sami Antinniemi on tehnyt monta hyvää dokumenttia kokeellisiin koronarokotteisiin liittyen ja TampereenSanomat.fi myös mainosti 10.12.2022 dokumenttia Siniset seinät, yhdenmukaisuus ja viivojen pituus, joka ehdottomasti pitäisi jokaisen suomalaisen nähdä.


Katso nämä videot koronarokotteista ja tee ihan itse omat johtopäätöksesi | Tampereen Sanomat


I_stand_with_the_people_in_each_country.jpeg

  

  

29.10.2026Totuus vai kulissit?
28.10.2026Arkistosta: Markku Uusipaavalniemi ja totuus rahasta osat 1-3
26.10.2026TampereenSanomat.fi vastustaa mahdollista Ukrainan väestönvaihtoa - vastustavatko EU ja valtamedia?
24.10.2026Onko YouTube sinulle opettaja vai tyhmentäjä?
23.10.2026Entä jos äänestäjät nousevat kapinaan?
19.10.2026Tampereen rautatieasemasta tuli kodittomien yömaja
16.10.2026Uusi Suomi Puheenvuoro: Suomi kansalaisia varten - miksi Suomen suunta on muutettava?
14.10.2026Google tuhoaa talossa ja puutarhassa?
12.10.2026Päivän kuva - Älä ajattele itse!
09.10.2026Oletko ammattinäyttelijä tietämättäsi?
08.10.2026Voiko kärsimyksistä seurata jotain hyvää?
07.10.2026Onko asenne kunnossa?
06.10.2026Arkistosta: Erään taksikuskin tarina
05.10.2026Murtuuko yksipuoluejärjestelmämme tulevissa eduskuntavaaleissa?
02.10.2026Narsisti ja valtamedia pelkää samaa asiaa
01.10.2026Arkistosta: Pakolaiset ovat uusi Nokia, paitsi jos he tulevat itärajalta
30.09.2026Tuleeko Suomesta datakeskusten kaatopaikka?
29.09.2026"most of all the security of knowing you'll never ever lose it in the parking lot"
28.09.2026Voiko eduskuntavaaleja verrata empaatin ja narsistin suhteeseen?
26.09.2026Arkistosta: Valtamedia laittaa parastaan: kuukausipalkka 12 424 euroa ja tölkkihernekeitto
25.09.2026Miksi Elokapina ei vastusta datakeskuksia näkyvästi?
24.09.2026Tässä kuunneltavaa kaikille niille, jotka pitivät mRNA-kriitikkoja foliohattuina
23.09.2026Arkistosta: Tiedeyhteisö vastusti käsien pesemistä
22.09.2026Olenko hyvä ihminen vai kuvittelenko vain olevani?
21.09.2026Muistutus: näin EU:ssa asioita hoidetaan
19.09.2026Kaukaloväkivalta ja B-vitamiinivajaus?
18.09.2026KU 2014: "Stubb painosti kirjoittamaan myönteisemmin TTIP-kauppasopimuksesta"
17.09.2026Todellisuus vs valtamedia 6-0
16.09.2026RFK Jr:n kovat faktat Ukrainan sodasta
15.09.2026Uusi Suomi Puheenvuoro: Papukaijamoraalista todelliseen
14.09.2026Keskustelu, jota A-studiosta et löydä
12.09.2026Arkistosta: Vuonna 2000 myytiin 57 000 suomalaista velkaorjuuteen ulkomaiselle perintäyhtiölle (Arsenal-kauppa)
11.09.2026Mitä oikeasti tapahtui 25 vuotta sitten?
10.09.2026Kaikkein lyhin askel, jonka ihminen voi ottaa, on askel kohti itseään
09.09.2026EU, maahanmuutto, Nato, datakeskukset...
08.09.2026ChatGPT ja TampereenSanomat.fi
07.09.2026Vaihtoehtomedia vs valtamedia 15-0
05.09.2026Mitä on aito ja oikea ystävyys?
04.09.2026Onko Ursula von der Leyen seonnut lopullisesti - vai ovatko ohjeet sekoiluun tulleet ylempää?
03.09.2026"Siirretäänkö rahat tililleni vai käykö joku salkun kanssa tuomassa käteistä kotiovelleni?"
02.09.2026Tällä kuvalla käyntiin matka kohti tulevia eduskuntavaaleja!
01.09.2026Tampereen Sanomat NetMagazine muuttaa nimeään - uusi nimi on TampereenSanomat.fi
05.04.2026Hyvää ja siunattua Pääsiäistä!
04.04.2026Rehellistä puhetta päivän politiikasta
26.01.2026Miksi Suomi puolustaa Grönlannin itsemääräämisoikeutta mutta ei omaansa?
09.01.2026Tuhoaako EU:n uusi F-kaasuasetus pikkukaupat?
09.01.2026EU:n sananvapaus tiivistettynä 30 sekuntiin
05.01.2026Onko Ukrainan sota myös pankkiirien sota?
03.01.2026USA hyökkäsi Venezuelaan
31.12.2025Walking Away: Why the Smartest People are QUITTING Society
24.12.2025Hyvää ja Rauhallista Joulua!
23.12.2025Työttömyys jo 10,6 prosenttia - hyvin toimii EU- ja Nato-jäsenyys
10.05.2025Immu vs. Stagala ottelun jälkipyykki
03.05.2025Tampereella oli soroslainen vappu
24.04.2025EU painosti Suomea muuttamaan raideleveyttä ja taas menee muutama miljardi?
20.04.2025Hyvää ja siunattua Pääsiäistä!
17.04.2025Vaalianalyysi: Tämän alemmas ei pääse kuin lapiolla
14.04.2025SDP voitti vaalit kuopan avulla, jota itse oli kaivamassa
12.04.2025Älä äänestä kartellipuolueita!
12.04.2025Valtamedia, NHL ja kahdet rattaat
11.04.2025Mediapoolin entisen työntekijän haastattelu
10.04.2025Saatko mitä tilaat vaaleissa?
07.04.2025Mitä Floridassa tapahtui, kun valtiojohtomme käänsi kelkkansa?
02.04.2025Viisi ohjetta tuleviin vaaleihin
31.03.2025Naton 5. artikla rautalangasta väännettynä
22.03.2025Antinniemi vs. Vatnik Soup 6-0
17.03.2025Perussuomalaiset ovat hypänneet täysillä mukaan globalistien kelkkaan
17.03.2025Ajatuksia herättäviä kuvia (17.3.2025)
16.03.2025Sunnuntaisaarna: Raamattu avautuu -Tapani Suonto: Onnellisuus vakuutus
13.03.2025Tämä kirje todistaa, että Churchill ja Stalin sopivat Suomen kohtalosta ennen Talvisotaa
08.03.2025Tommy Hellsten: Miksi ihmiset voivat pahoin? Tietoisuus, läsnäolo & sisäinen lapsi | Ilmiö #88
08.03.2025Oliko mankelointi Washingtonissa faktaa vai fiktiota?
28.02.2025Video: Maanviljelijän tilanne Suomessa
25.02.2025Trump teki diilin, mineraalit lähti Amerikkaan
24.02.2025A Higher Call - kun ihmisyys voitti sotimisen
22.02.2025Nyt on aika tukea toinen toistamme 2.0
22.02.2025"Tämä ei siis ole uutinen"
21.02.2025JD Vance ampui EU:n pommikoneen täyteen reikiä ja pakotti hätälaskuun
20.02.2025A-studion vieraille pieni pyyntö
19.02.2025Presidentti Trump vie valtamediaa kuin ruosteista kuoriämpäriä
18.02.2025Maailman onnellisin kansa tiivistettynä 20 sekuntiin?
17.02.2025Lehden toimitus pyytää anteeksi, valtamedia olikin vielä hölmömpi kuin toimitus luuli
15.02.2025EU ajoi USA:n miinaan Ukrainassa?
14.02.2025Tästä on kyse aidossa ystävyydessä
13.02.2025Dresdenin murhapommituksesta on kulunut 80 vuotta
07.02.2025Markku Ruotsila vs. hullujen huone
01.02.2025Eagle S -operaatio meni hyvin, laiva ei räjähtänyt
31.01.2025Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa (Eagle S -farssi)
24.12.2024Hyvää Joulua!
23.12.2024Hyvä puheenvuoro YLE:n 80%:n luotettavuudesta ja Googlen "jättipotista" Suomeen
23.12.2024Hyvä puheenvuoro eduskunnan kurkiaurataktiikasta
13.12.2024Syyriassa kaikki hyvin?
09.12.2024Jaguarin woke-mainos vei merkin uskottavuutta
07.12.2024Teemu Keskisarjan puhe 6.12.2024
06.12.2024612-soihtukulkue on iso ongelma, mutta Azovin-uusnatsit eivät ole?
06.12.2024Suomi täyttää 107 vuotta
05.12.2024Pieni muistutus USA:n vaaleista ja meidän valtamediasta
05.11.2024Miksi Suomen valtamedia mainostaa Kamala Harrisia?
05.11.2024Toimitus on palannut sorvin ääreen
31.03.2024Hyvää ja siunattua Pääsiäistä!

Näytä lisää »