Eagle S -operaatio meni hyvin, laiva ei räjähtänyt

01.02.2025


Muutama huomio Eagle S -farssista täytyy vielä tuoda esiin, aiemman Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa (Eagle S -farssi)-jutun lisäksi, kun tapaus on monessakin mielessä erittäin kiinnostava, jo pelkästään lakiteknisesti katsottuna. Tapaus on myös tärkeä Suomen maineen kannalta merilakiin ja sen noudattamiseen liittyen.

Samalla nämä merikaapeleihin liittyvät tapaukset herättävät kysymyksen huipputekniikan Suomessa, että eikö pystytä tekemään mitään huipputeknistä laitetta jolla asioita voidaan entistä paremmin valvoa merenpinnan alapuolella, että ei menisi liikaa arvailuksi syyllisestä jos jotain vaurioita tapahtuu.

Eagle S:n kohdalla on myös isoja kysymyksiä herättänyt se asia, että joidenkin väitteiden mukaan ankkuria on vedetty 100 kilometriä merenpohjassa, mutta yhtään ruostetta ei ole silti ankkurista irronnut tutkintaan liittyvien kuvien perusteella. Ja täytyy myös muistaa se, että Itämeren pohjassa on paljon sodanaikaista räjähtävää materiaalia, joten jonkinlainen räjähdys on myös mahdollinen ja siitä varmasti jotain jälkiä ankkuriinkin jää.

Herman Ljungberg vs. valtamedia 6-0

Varustamoa edustanut asianajaja Herman Ljungberg haluttiin valtamediassa leimata jonkinlaiseksi koomikoksi, mutta kävikin niin, että valtamedia itse joutui naurunalaiseksi kun Ljungberg latoi hieman lakitekstiä pöytään. Ljungberg myös kertoi toimittajille riskeistä mitä liittyi sotilasoperaatio-tyyliiseen iskuun bensatankkerin kannelle.

Asianajaja Ljungbergille täytyy kyllä hattua nostaa tuon videon perusteella, kun on varsin maltillinen kommenteissaan ja huumoriakin löytyy, vaikka voisi halutessaan olla paljon töykeämpi toimittajia kohtaan, kun häntä on valtamediassa niin paljon mustamaalattu.

Videon yksi kohokohdista löytyy kohdasta 11.54 eteenpäin, kun toimittajan mielestä oleellista operaatiossa oli, että laiva ei räjähtänyt, joten siinä mielessä ainakin operaatio meni hyvin.

Kommenttikentissä näkyy valtamedian tehokas aivopesu

YouTuben ja monien muiden somealustojen kommenttikentissä hyvin huomaa kuinka tehokkaasti valtamedia pystyy vaikuttamaan ihmisten mieliin. Esimerkiksi kun lukee tuon videon kommenttikenttää, niin lähes kaikki kommentit ovat jolllain lailla Ljungbergiä halveeraavia tai vähätteleviä. Näinkö maailman onnellisin kansa toimii ja kommentoi?

Kyseiset kommentoijat ovat valtamedian Eagle S -uutisoinnin täysin omaksuneet ilman mitään omaa ajattelua, pitäen juttua 100%:n selvänä ja Ljungbergiä jonkinlaisena koomikkona joka ei osaa ammattiaan. Tänä päivänä monen kommentoijan ajatukset ovat todennäköisesti jo muuttuneet, kun valtamediakin uutisoi uudenlaisesta käänteestä asiassa, koska niin suuri osa ihmisistä on ulkoistanut oman ajattelunsa maailman menosta valtamedialle.

Kommenttikentissä on myös se ikävä puoli, että monien medioiden ja nettipalstojen kommenttikentissä moderointi ei päästä läpi kommentteja joissa liikaa kritisoidaan joitain vallitsevia narratiiveja, vaan sensuuri iskee välittömästi jos kommentti sisältää liian monia kiellettyjä faktoja. Kyseinen toiminta johtaa siihen, että kommentit ovat kaikki lähes samansuuntaisia ja tukevat niitä agendoja joita kyseinen media ajaa, ja siten ihmiset saavat vahvistusta valtamediasta saadulle maailmankuvalleen, kun kaikki kommentoijatkin ovat lähes samaa mieltä.

Eagle S -farssi todistaa miten helposti valtamedia pystyy ihmisten ajatuksia ohjaamaan, mutta vanha espanjalainen sananlasku Totuus ja öljy nousevat aina pintaan toivottavasti pitää tässäkin tapauksessa paikkansa. Joskus se totuus nousee pintaan muutamassa tunnissa, joskus siihen menee tuhansia vuosia, mutta pitkässä juoksussa totuus aina voittaa.

Tampereen Sanomat NetMagazine, kansan puolella



Aiheeseen liittyen: 

Itämeren pohjassa lepäävien hylkyjen räjähteet ja kemikaalit ovat tikittävä aikapommi - Ruotuväki

Miinariskejä on yhä Selkämerelläkin – ihmisen ohella vaikutukset kohdistuvat meriluontoon - Satakunnan Kansa

Suomenlahden vanhoissa miinoissa muhii yltyvä myrkkyriski – Raivaajien työ on käytännössä loputon | Yle

 

 

29.10.2026Totuus vai kulissit?
28.10.2026Arkistosta: Markku Uusipaavalniemi ja totuus rahasta osat 1-3
26.10.2026TampereenSanomat.fi vastustaa mahdollista Ukrainan väestönvaihtoa - vastustavatko EU ja valtamedia?
24.10.2026Onko YouTube sinulle opettaja vai tyhmentäjä?
23.10.2026Entä jos äänestäjät nousevat kapinaan?
19.10.2026Tampereen rautatieasemasta tuli kodittomien yömaja
16.10.2026Uusi Suomi Puheenvuoro: Suomi kansalaisia varten - miksi Suomen suunta on muutettava?
14.10.2026Google tuhoaa talossa ja puutarhassa?
12.10.2026Päivän kuva - Älä ajattele itse!
09.10.2026Oletko ammattinäyttelijä tietämättäsi?
08.10.2026Voiko kärsimyksistä seurata jotain hyvää?
07.10.2026Onko asenne kunnossa?
06.10.2026Arkistosta: Erään taksikuskin tarina
05.10.2026Murtuuko yksipuoluejärjestelmämme tulevissa eduskuntavaaleissa?
02.10.2026Narsisti ja valtamedia pelkää samaa asiaa
01.10.2026Arkistosta: Pakolaiset ovat uusi Nokia, paitsi jos he tulevat itärajalta
30.09.2026Tuleeko Suomesta datakeskusten kaatopaikka?
29.09.2026"most of all the security of knowing you'll never ever lose it in the parking lot"
28.09.2026Voiko eduskuntavaaleja verrata empaatin ja narsistin suhteeseen?
26.09.2026Arkistosta: Valtamedia laittaa parastaan: kuukausipalkka 12 424 euroa ja tölkkihernekeitto
25.09.2026Miksi Elokapina ei vastusta datakeskuksia näkyvästi?
24.09.2026Tässä kuunneltavaa kaikille niille, jotka pitivät mRNA-kriitikkoja foliohattuina
23.09.2026Arkistosta: Tiedeyhteisö vastusti käsien pesemistä
22.09.2026Olenko hyvä ihminen vai kuvittelenko vain olevani?
21.09.2026Muistutus: näin EU:ssa asioita hoidetaan
19.09.2026Kaukaloväkivalta ja B-vitamiinivajaus?
18.09.2026KU 2014: "Stubb painosti kirjoittamaan myönteisemmin TTIP-kauppasopimuksesta"
17.09.2026Todellisuus vs valtamedia 6-0
16.09.2026RFK Jr:n kovat faktat Ukrainan sodasta
15.09.2026Uusi Suomi Puheenvuoro: Papukaijamoraalista todelliseen
14.09.2026Keskustelu, jota A-studiosta et löydä
12.09.2026Arkistosta: Vuonna 2000 myytiin 57 000 suomalaista velkaorjuuteen ulkomaiselle perintäyhtiölle (Arsenal-kauppa)
11.09.2026Mitä oikeasti tapahtui 25 vuotta sitten?
10.09.2026Kaikkein lyhin askel, jonka ihminen voi ottaa, on askel kohti itseään
09.09.2026EU, maahanmuutto, Nato, datakeskukset...
08.09.2026ChatGPT ja TampereenSanomat.fi
07.09.2026Vaihtoehtomedia vs valtamedia 15-0
05.09.2026Mitä on aito ja oikea ystävyys?
04.09.2026Onko Ursula von der Leyen seonnut lopullisesti - vai ovatko ohjeet sekoiluun tulleet ylempää?
03.09.2026"Siirretäänkö rahat tililleni vai käykö joku salkun kanssa tuomassa käteistä kotiovelleni?"
02.09.2026Tällä kuvalla käyntiin matka kohti tulevia eduskuntavaaleja!
01.09.2026Tampereen Sanomat NetMagazine muuttaa nimeään - uusi nimi on TampereenSanomat.fi
05.04.2026Hyvää ja siunattua Pääsiäistä!
04.04.2026Rehellistä puhetta päivän politiikasta
26.01.2026Miksi Suomi puolustaa Grönlannin itsemääräämisoikeutta mutta ei omaansa?
09.01.2026Tuhoaako EU:n uusi F-kaasuasetus pikkukaupat?
09.01.2026EU:n sananvapaus tiivistettynä 30 sekuntiin
05.01.2026Onko Ukrainan sota myös pankkiirien sota?
03.01.2026USA hyökkäsi Venezuelaan
31.12.2025Walking Away: Why the Smartest People are QUITTING Society
24.12.2025Hyvää ja Rauhallista Joulua!
23.12.2025Työttömyys jo 10,6 prosenttia - hyvin toimii EU- ja Nato-jäsenyys
10.05.2025Immu vs. Stagala ottelun jälkipyykki
03.05.2025Tampereella oli soroslainen vappu
24.04.2025EU painosti Suomea muuttamaan raideleveyttä ja taas menee muutama miljardi?
20.04.2025Hyvää ja siunattua Pääsiäistä!
17.04.2025Vaalianalyysi: Tämän alemmas ei pääse kuin lapiolla
14.04.2025SDP voitti vaalit kuopan avulla, jota itse oli kaivamassa
12.04.2025Älä äänestä kartellipuolueita!
12.04.2025Valtamedia, NHL ja kahdet rattaat
11.04.2025Mediapoolin entisen työntekijän haastattelu
10.04.2025Saatko mitä tilaat vaaleissa?
07.04.2025Mitä Floridassa tapahtui, kun valtiojohtomme käänsi kelkkansa?
02.04.2025Viisi ohjetta tuleviin vaaleihin
31.03.2025Naton 5. artikla rautalangasta väännettynä
22.03.2025Antinniemi vs. Vatnik Soup 6-0
17.03.2025Perussuomalaiset ovat hypänneet täysillä mukaan globalistien kelkkaan
17.03.2025Ajatuksia herättäviä kuvia (17.3.2025)
16.03.2025Sunnuntaisaarna: Raamattu avautuu -Tapani Suonto: Onnellisuus vakuutus
13.03.2025Tämä kirje todistaa, että Churchill ja Stalin sopivat Suomen kohtalosta ennen Talvisotaa
08.03.2025Tommy Hellsten: Miksi ihmiset voivat pahoin? Tietoisuus, läsnäolo & sisäinen lapsi | Ilmiö #88
08.03.2025Oliko mankelointi Washingtonissa faktaa vai fiktiota?
28.02.2025Video: Maanviljelijän tilanne Suomessa
25.02.2025Trump teki diilin, mineraalit lähti Amerikkaan
24.02.2025A Higher Call - kun ihmisyys voitti sotimisen
22.02.2025Nyt on aika tukea toinen toistamme 2.0
22.02.2025"Tämä ei siis ole uutinen"
21.02.2025JD Vance ampui EU:n pommikoneen täyteen reikiä ja pakotti hätälaskuun
20.02.2025A-studion vieraille pieni pyyntö
19.02.2025Presidentti Trump vie valtamediaa kuin ruosteista kuoriämpäriä
18.02.2025Maailman onnellisin kansa tiivistettynä 20 sekuntiin?
17.02.2025Lehden toimitus pyytää anteeksi, valtamedia olikin vielä hölmömpi kuin toimitus luuli
15.02.2025EU ajoi USA:n miinaan Ukrainassa?
14.02.2025Tästä on kyse aidossa ystävyydessä
13.02.2025Dresdenin murhapommituksesta on kulunut 80 vuotta
07.02.2025Markku Ruotsila vs. hullujen huone
01.02.2025Eagle S -operaatio meni hyvin, laiva ei räjähtänyt
31.01.2025Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa (Eagle S -farssi)
24.12.2024Hyvää Joulua!
23.12.2024Hyvä puheenvuoro YLE:n 80%:n luotettavuudesta ja Googlen "jättipotista" Suomeen
23.12.2024Hyvä puheenvuoro eduskunnan kurkiaurataktiikasta
13.12.2024Syyriassa kaikki hyvin?
09.12.2024Jaguarin woke-mainos vei merkin uskottavuutta
07.12.2024Teemu Keskisarjan puhe 6.12.2024
06.12.2024612-soihtukulkue on iso ongelma, mutta Azovin-uusnatsit eivät ole?
06.12.2024Suomi täyttää 107 vuotta
05.12.2024Pieni muistutus USA:n vaaleista ja meidän valtamediasta
05.11.2024Miksi Suomen valtamedia mainostaa Kamala Harrisia?
05.11.2024Toimitus on palannut sorvin ääreen
31.03.2024Hyvää ja siunattua Pääsiäistä!

Näytä lisää »