Onko Suomen eduskunnalle 500 000 kuollutta lasta aivan yhdentekevä asia?

01.03.2023

Suomen eduskuntaa voi tällä hetkellä verrata ravihevoseen, joka laput silmillä juoksee vain yhteen suuntaan, eikä näe mitä sivuillaan tapahtuu. Natoon mennään ottamatta selvää asioista tai luotetaan puolueellisiin tiedonlähteisiin. Eihän esimerkiksi hallitukselle keväällä tehdyssä Nato-selonteossa mainittu ollenkaan Naton huonomaineisia Gladio-joukkoja, jotka aikoinaan siviileitä terrorisoivat useilla eri iskuilla. Onko Suomen valtiojohdolle ja eduskunnalle ihan ok, jos siviilejä murhataan jonkun agendan eteenpäin viemiseksi? Vaikka Gladio olisi nimenä lakkautettu, niin se ei tarkoita etteikö false flag-operaatioita edelleenkin tehtäisi.

Samalla voi kysyä, että jos Naton Gladio-joukkoja ei mainittu selonteossa, niin mitä muuta jätetiin mainitsematta?

Ja onko Suomen valtiojohdolta ja eduskunnalta unohtunut kokonaan ne 500 000 kuollutta lasta jotka menettivät henkensä sodan ja pakotteiden takia, kun USA/Nato hyökkäsi Lähi-Itään? Kuolivatko nuo lapset niin turhaan ettei heitä edes enää muisteta, kun maailmaan yritetään rauhaa rakentaa.
Kukin voi mielessään miettiä kuinka valtava määrä kuolleita lapsia on 500 000 ruumista. Jos esimerkiksi seuraavat 5 vuotta kävisit joka päivä jonkun lapsen hautajaisissa, niin viiden vuoden päästä olisit käynyt noin 1825:n lapsen hautajaisissa. Mielessään voi myös kuvitella millainen määrä arkkuja on, jos 500 000 arkkua laitetaan riviin.

Suomen valtiojohdolle ja eduskunnalle ilmeisesti kuitenkaan 500 000 kuollutta lasta ei ole niin merkittävä asia, pääasia että Suomi pääsee kumartelemaan mallioppilaana Naton ja EU:n suuntaan ja samalla uhittelemaan Venäjän suuntaan.

Nyt moni taas väittää tätä asiaa TSNM:n keksimäksi propagandaksi, ja ettei noin paljon lapsia kuollut, mutta jos TSNM ei kelpaa tietolähteeksi, niin kelpaako USA:n entinen ulkoministeri?

 

             

TSNM on rauhan puolella oleva julkaisu ja siksi vastustaa tunnetusti sotaisaan Natoon liittymistä. Tällä hetkellä liian moni suomalainen on valtamedian toimesta ajettu sotapsykoosiin, valtamedialla on vain sellainen ongelma, että ovat joutuneet arpomaan kahden eri taktiikan välillä, esitetäänkö Venäjä heikkona vai vahvana. Siksi uutisointi on usein hyvin ristiriitaista, Venäjän armeijan kerrotaan olevan heikko ja sitten heti seuraavassa uutisessa kuitenkin jo epäillään Venäjän aivan kohta hyökkäävän Suomeen.

On myös ala-arvoista propagandaa kun Suomen Talvisotaa ja Ukrainan sotaa verrataan toisiinsa, vaikka asioilla ei ole juuri mitään tekemistä keskenään. Suurin yhdistävä tekijä on se, että Ukraina ja aikoinaan Suomi ovat eräänlaisia pelinappuloita isommassa pelissä. Suomi myytiin salaisella sopimuksella lokakuussa 1939, asia josta virallinen historiankirjoitus vaikenee kokonaan, mutta historiassa tapahtuneet asiat vahvistavat tuon seikan, sota-ajan kirjeenvaihdon lisäksi.

Kansanedustajilta ja Suomen valtiojohdolta meinaa unohtua, että Stalinin Neuvostoliitto ja Putinin Venäjä on kaksi aivan eri asiaa, ja jos Talvisotaa käytetään yhtenä perusteena Natoon liittymiselle, niin silloin pitäisi myös käyttää perusteena liittymättömyydelle USA:n pudottamia atomipommeja siviilien päälle Japanissa, joka taitaa olla historian suurin yksittäinen, täysin kiistatta todistettu sotarikos siviilejä vastaan.
Vähemmän tunnettu tosiasia on se, että monien eri lähteiden mukaan Nagasagissa ja Hiroshimassa oli kristinusko edustettuna vahvimmin koko Japanissa, ja kun atomipommit pudotettiin juuri noihin paikkoihin herättää se kysymyksiä, miksi juuri nuo kaksi kaupunkia kaikista mahdollisista Japanin kaupungeista?
Nagasaki oli tuolloin kristinuskon keskus Japanissa ja sinne pudotettiin jopa vahvempi pommi kuin Hiroshimaan, vaikka Nagasaki oli pienempi paikka kuin Hiroshima. Vaikka väitetäänkin, että alkuperäinen pommituskohde oli Kokuran kaupunki ja huonojen sääolosuhteiden takia päädyttiinkin pommittamaan Nagasakia, niin silti jää liian monta kysymystä auki, rikolliset kyllä osaavat peitellä ja vääristellä tekojaan. 

Jos nyt oikeasti pelättäisiin Venäjän hyökkäystä Suomeen, niin Suomi ei lähettäisi yhtäkään Leopard-panssarivaunua Ukrainaan, eikä muutenkaan kovin merkittävästi aseita Ukrainaan lähettäisi. Rauha pitäisi saada mahdollisimman nopeasti aikaan, tai muuten alkaa näyttämään siltä, että väitteet joiden mukaan globalistit taistelevat eduistaan Ukrainassa viimeiseen ukrainalaiseen saakka eivät olekaan aivan tuulesta temmattuja.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan tulee jyrkästi tuomita, kuten tulee myös tuomita Ukrainan toimet monta vuotta kestäneen sisällissodan aikana, sekä CIA:n toimet Maidanilla 2014 tulee myös tuomita. Nyt pitää saada USA ja Venäjä samaan neuvottelupöytään, kun näyttää siltä, että nuo kaksi maata tekevät päätökset tässä sodassa, eikä Ukraina pysty vaikuttamaan asioihin niin paljon kuin annetaan ymmärtää.

Muutenkin Suomen olisi pitänyt jo heti sodan alussa ottaa rauhanrakentajan rooli ja lähettää Ukrainaan ainoastaan ei sotilaallista apua. Suomen sijainti Venäjän naapurimaana ja 1300 km yhteistä rajaa pitäisi kuitenkin aina muistaa ja pyrkiä olemaan jonkinlaisissa väleissä naapurin kanssa. Poliitikkomme pitäisi ymmärtää ettei Suomea voi muutenkaan täysin rinnastaa moniin muihin EU maihin jo pelkästään sijaintimme takia, esimerkiksi mahdollinen energiakriisi tuntuu täällä kylmässä pohjolassa ihan eri lailla kuin esim. Italiassa tai Espanjassa.
Suomella olisi ollut loistava tilaisuus toimia rauhanvälittäjänä Ukrainan sodassa, mutta jostain syystä niin ei haluttu toimia. Kumartelu USA:n, Naton ja EU:n suuntaan oli valtiojohdollemme tärkeämpää kuin nopean rauhan saaminen Ukrainaan ja siten ihmishenkien säästäminen.
 

Tampereen Sanomat NetMagazine, kansan puolella
  

Huom: Tampereen Sanomat NetMagazinella ei ole mitään tavallisia amerikkalaisia vastaan, kuten ei ole minkään muunkaan maan kansalaisia vastaan, mutta niiden vallanhaluisten globalistien, jotka ihmisiä tapattavat ja käyttävät hyväksi, toimet täytyy tuoda päivänvaloon, olivatpa sitten Amerikasta tai jostain muusta maasta.
Amerikka on tunnetusti The Land of Freedom, ja paljon hienoja piirteitä on varsinkin aikaisempien vuosien Amerikassa. Mutta Amerikassa on myös pimeämpiä puolia, kuten esim. aikoinaan intiaanien hävittäminen, ensimmäiseen ja toiseen maailmansotaan väkisin mukaan haluaminen, John F. Kennedyn, Robert F. Kennedyn ja Martin Luther King Jr:n murhaaminen, kun he olivat liikaa kansan puolella ja globalisteja vastaan.
Amerikan sotiminen ympäri maailmaa ja siihen liittyvät false flag-operaatiot ovat myös sitä pimeämpää puolta, jota Amerikan globalistit edustaa.
Kun salatumpaan historiaan alkaa tutustumaan, ja unohtaa ns. Wikipedia-historian, niin maailma alkaa näyttäytymään aivan eri valossa. Tuo matka on raskas tehdä, mutta siitä huolimatta se kannattaa, totuus on aina parempi tietää kuin meille kerrotut melkein tositarinat.

  

Aiheeseen liittyen:

Ukrainan sodan syyt ja taustat, tätä ei valtamedia kerro! | Tampereen Sanomat

Rauha Ukrainaan oli tekeillä jo maaliskuussa 2022, mutta lännen globalistit estivät sen? | Tampereen Sanomat

A-Talkin asiantuntijat vs. riippumattomat asiantuntijat | Tampereen Sanomat

Poimintoja uutisvirrasta, näin meitä aivopestään ja viedään kohti Natoa | Tampereen Sanomat

Tutkimus: Maidanin ampumiset vuonna 2014 olivat false flag -joukkomurha - Vastaan Sanomat

CIA behind Kiev Massacre & Maidan leaders hired Kiev snipers - Tactical Investor

Microsoft PowerPoint - Pirtin klubi 5.4.2016 isäntämaasopimus hyppy kohti NATOa (matinkylanpirtti.fi)

Naton salaiset armeijat: operaatio Gladio ja terrorismi Länsi-Euroopassa - Rauhanpuolustajat

Talvisota alkoi 83 vuotta sitten (Talvisodan kielletty historia) | Tampereen Sanomat

Tämä video pitäisi näyttää Suomen jokaisessa oppilaitoksessa (All Wars Are Bankers' Wars) | Tampereen Sanomat

YK: pakotteet tappaneet noin 500000 lasta Irakissa - Ulkomaat | HS.fi

 

Hyva_kuva.jfif

    

  

25.03.2023Törkeää väkivaltaa vai false flag?
24.03.2023Miksi Uusi Suomi sensuroi Tuomas Malisen järkevän ja Suomen parasta tahtovan kirjoituksen?
22.03.2023Viisi ohjetta eduskuntavaaleihin
22.03.2023Järviradion vaalipaneelissa yksi erottui muista
22.03.2023Onko Ilta-Sanomilla varaa vitsailla pienpuolueista?
15.03.2023Shokkiuutinen? - Helsingin Sanomien vaalikone syrjii pienpuolueita?
06.03.2023Hyviä videoita, sulje TV ja katso nämä
04.03.2023Loistava esimerkki miten media vaikuttaa jo pieniin lapsiin
03.03.2023Jari Tervo kannattaa Lähi-Idän lasten pommittamista?
02.03.2023Miksi rehellisiä Nato-vaaleja ei uskalleta pitää?
01.03.2023Onko Suomen eduskunnalle 500 000 kuollutta lasta aivan yhdentekevä asia?
28.02.2023Vierailu vaaliteltalla oli pettymys
27.02.2023Miksi monille eduskuntavaaliehdokkaille koronarokotteiden haitat on niin arka aihe?
27.02.2023Totuus koronasta, koronarokotteista, Googlesta, Wikipediasta, faktantarkastajista ym. (tämä dokumentti sinun on katsottava, varsinkin jos sinulla on lapsia)
24.02.2023Eduskunta keskustelee Ukrainasta 24.02.2023
24.02.2023Rauha Ukrainaan oli tekeillä jo maaliskuussa 2022, mutta lännen globalistit estivät sen?
17.02.2023Mikä kiire Suomessa on nuijia Nato-päätös valmiiksi pöytälaatikkoon, vaikka ei ole edes täyttä varmuutta pääseekö Suomi sotaliittouma Naton jäseneksi?
17.02.2023A-Talkin asiantuntijat vs. riippumattomat asiantuntijat
16.02.2023Tampereen Sanomat NetMagazine suosittelee: Naapuriseuran Sanomat ja Vastaan Sanomat
16.02.2023Taas meitä huijataan?
15.02.2023Läntisen arvoyhteisön johtajat ottavat itsestään hymyileviä selfie-kuvia, kun samaan aikaan Ukraina ja EU syöttää Bahmutin lihamyllyyn nuoria sotilaita
15.02.2023Jääveistospolku, hyvän mielen vierailukohde Tampereen Ikurissa
08.02.2023Miksi niin moni haluaa suudella Naton sormusta? (katso video, jos uskallat!)
08.02.2023Geopolitiikan peruskurssi
03.02.2023"Tämä ei siis ole uutinen"
03.02.2023Yle Uutiset 2.2.2023: Nato-vastaiset mielenosoitukset ovat terrorismia?
02.02.2023Yksityisiä suihkukoneita + helikoptereita = vihreää siirtymää WEF-tyyliin
02.02.2023Miksi Tampereelta ei ole tullut Maija Lehtosen jälkeen ketään huipputason kilpakehonrakentajaa?
01.02.2023Yksiö Hervannasta, hinta yli miljoona markkaa
01.02.2023Niin muuttuu maailma, Eskoni - Nykyisin takinkäännöstä jopa palkitaan
31.01.2023"Mitä lupasitte paholaiselle vastineeksi Suomen menestyksestä?"
31.01.2023Miksi THL ja Yle valehtelee ylikuolleisuudesta silmiä räpäyttämättä?
31.01.2023Miksi niin moni valtamedian toimittaja ei kunnioita Journalistin ohjeita, erityisesti kohtaa numero kahdeksan?
28.01.2023Rakentaako Ruotsi tietoisesti Suomelle Nato-ansaa, eikä aiokaan itse liittyä Natoon?
28.01.2023Tärkeä video: Hautausurakoitsija puhuu koronarokotteista ja ylikuolleisuudesta
28.01.2023Yrittikö Iltalehti pelastaa kohujutullaan uskottavuuden rippeensä, vai oliko kyse vain kylmästi rahasta?
16.01.2023Liian moni poliitikko ja julkisuuden henkilö on vajonnut syvään sotapsykoosiin
12.01.2023Tamperelaisessa hyvä juttu maailman nopeimmasta joukkuepelistä
12.01.2023Miljonäärit etsivät rokottamattomia pilotteja?
07.01.2023Koronarokotteet eivät kelpaa edes ilmaiseksi köyhille maille, mutta Suomen tv:ssä mainostetaan silti uutta tehostekierrosta riskiryhmäläisille
07.01.2023Elämän junamatka
04.01.2023Tällä kuvalla ulkopolitiikkavuosi 2023 käyntiin
31.12.2022Ajatuksia herättäviä kuvia
31.12.2022Oliko FTX-huijaus sitä parempaa rikollisuutta?
31.12.2022Karkotetut, karu dokumentti 90-luvulta
24.12.2022RAUHALLISTA JA HYVÄÄ JOULUA!
23.12.2022Miksi valtamedia ei kerro sanallakaan hoitajapulan yhdestä merkittävästä syystä?
23.12.2022Kotkalainen taloyhtiö konkurssiin, Great Reset etenee suunnitellusti?
14.12.2022Onko EU:n seuraava korruptiovyyhti 71 miljardin euron rokotepotti?
12.12.2022Poimintoja uutisvirrasta, näin meitä aivopestään ja viedään kohti Natoa
10.12.2022Katso nämä videot koronarokotteista ja tee ihan itse omat johtopäätöksesi
08.12.2022Ilmainen ämpäri vs. 9 miljoonaa dollaria
06.12.2022Presidentti Kyösti Kallion rukous Suomen puolesta Talvisodan aikana 1939
05.12.2022Ukrainan sodan syyt ja taustat, tätä ei valtamedia kerro!
05.12.2022Tämä video pitäisi näyttää Suomen jokaisessa oppilaitoksessa (All Wars Are Bankers' Wars)
03.12.2022Coca-Colan rekka sai ihmiset liikkeelle, miten saman innostuksen saisi tarttumaan Suomen itsenäisyyteen liittyviin asioihin?
01.12.2022Ajatuksia herättäviä kuvia
30.11.2022Talvisota alkoi 83 vuotta sitten (Talvisodan kielletty historia)
29.11.2022Suomen ehkä kovin vitamiini/lisäravinnevideo (kannattaa katsoa jos terveys kiinnostaa)
25.11.2022"He antoivat meille rahaa ja vastineeksi me annoimme heille maailman"
19.11.2022Nyt on aika tukea toinen toistamme
10.11.2022Valinta on sinun, totuus vai valtamedia?