Työttömyys jo 10,6 prosenttia - hyvin toimii EU- ja Nato-jäsenyys

23.12.2025

Valtamedia_HS_Yle_IL_IS.jpeg

Nyt kun työttömyys on huippuluvuissa niin moni varmaan vielä muistaa, millaisilla ylisanoilla aikoinaan EU-jäsenyyttä suomalaisille mediassa markkinoitiin ennen kansanäänestystä. Totuus EU:n ihanuudesta alkoi sitten vähitellen suomalaisille selviämään, kun vähä vähältä Suomi joutui luopumaan itsenäisyydestään.

Myös Nato-jäsenyyden mainostettiin tuovan Suomeen paljon hyötyjä ja investointeja, mutta nyt alkaa siinäkin asiassa totuus vähitellen nousemaan pintaan. Suomea johdetaan tällä hetkellä käytännössä ulkomailta, ja Suomen ryntääminen kiireellä Natoon on paljastumassa juuri sellaiseksi virheeksi mistä puolueettomat asiantuntijat aikoinaan varoittelivat.

Viime vuosina maahanmuutto on ollut ennätyslukemissa Suomessa, mutta talous jatkaa silti sukeltamistaan. Tuostakin voi joku fiksumpi tehdä sellaisen johtopäätöksen, että maahanmuutto ei ole Suomen taloutta nostanut ja mediassa paljon puhuttu työvoimapula ei ehkä pidäkään paikkaansa.

Itäraja on perustuslain vastaisesti kiinni ja monet itärajan kunnat ovat valtavissa vaikeuksissa. Itärajalla on asuntojen ja liiketilojen hinnat olleet jyrkässä laskussa ja konkursseja tullut vaikka kuinka paljon. Tästä huolimatta Suomi jatkaa jääräpäisesti EU:n ohjeistamaa linjaa, ja samalla itärajan talouden alasajoa.

Marinin hallitus oli katastrofi Suomelle, mutta nykyinenkään hallitus ei ole halunnut EU:n agendoja vastaan yhtään asettua, joten Suomen alamäki jatkuu monessakin mielessä. 

Mistä löytyy se koalitio, joka nostaa Suomen tästä montusta?


Tampereen Sanomat NetMagazine, kansan puolella



Aiheeseen liittyen: 

Työttömyys syveni entisestään marraskuussa

Työttömyys kasvaa Suomessa eniten Pirkanmaalla – Tämä oli tilanne marraskuussa | Paikalliset | Tamperelainen

Lopettaneiden yritysten määrä on kasvanut tänä vuonna | Vakka-Suomen Sanomat

"EU-jäsenyys alentaa ruuan hintaa, tuo työtä ja turvaa" - vanhoja uutisia ja videoita Suomen EU-äänestyksen ajalta | Kaleva

Laskutehtävä Suomen eduskunnalle | Tampereen Sanomat

Uutuuskirjasta paljastuu: poliitikot valehtelivat suomalaisille päin näköä | Tampereen Sanomat

EU ajoi USA:n miinaan Ukrainassa? | Tampereen Sanomat

Onko EU:n seuraava korruptiovyyhti 71 miljardin euron rokotepotti? | Tampereen Sanomat

Hyvä puheenvuoro eduskunnan kurkiaurataktiikasta | Tampereen Sanomat

Hyvä puheenvuoro YLE:n 80%:n luotettavuudesta ja Googlen "jättipotista" Suomeen | Tampereen Sanomat

Pakolaiset ovat uusi Nokia, paitsi jos he tulevat itärajalta | Tampereen Sanomat

Miksi niin moni valtamedian toimittaja ei kunnioita Journalistin ohjeita, erityisesti kohtaa numero kahdeksan? | Tampereen Sanomat

Suomen maatalous täytyy pelastaa | Tampereen Sanomat

Saatko mitä tilaat vaaleissa? | Tampereen Sanomat





 
 
 
  
 
05.09.2026Mitä on oikea ystävyys? (Katso video!)
12.09.2026Arkistosta: Vuonna 2000 myytiin 57 000 suomalaista velkaorjuuteen ulkomaiselle perintäyhtiölle (Arsenal-kauppa)
11.09.2026Mitä oikeasti tapahtui 25 vuotta sitten?
10.09.2026Kaikkein lyhin askel, jonka ihminen voi ottaa, on askel kohti itseään
09.09.2026EU, maahanmuutto, Nato, datakeskukset...
08.09.2026ChatGPT ja TampereenSanomat.fi
07.09.2026Vaihtoehtomedia vs valtamedia 15-0
04.09.2026Onko Ursula von der Leyen seonnut lopullisesti - vai ovatko ohjeet sekoiluun tulleet ylempää?
03.09.2026"Siirretäänkö rahat tililleni vai käykö joku salkun kanssa tuomassa käteistä kotiovelleni?"
02.09.2026Tällä kuvalla käyntiin matka kohti tulevia eduskuntavaaleja!

Siirry arkistoon »