Vaalianalyysi: Tämän alemmas ei pääse kuin lapiolla17.04.2025
![]() Maailman onnellisimmalle kansalle on pitkään kerrottu, että Suomessa on demokraattiset vaalit mutta nämä kevään vaalit herättivät monet kysymään, että onko meillä aitoa demokratiaa? Demokratialla tarkoitetaan mm. kansan tai enemmistön tahdon toteutumista ja siksi sanaa kansanvalta käytetään usein kun puhutaan demokratiasta. Näissä kunta- ja aluevaaleissa kuitenkin lähelle puolet äänioikeutetuista jätti äänestämättä, joten sana kansanvalta ei oikein hyvin sovi tuohon yhtälöön. Näissä vaaleissa myös yli 120 000 ääntä hylättiin, mikä on aivan uskomaton määrä. Jos suurin osa hylätyistä äänistä oli protestiksi annettuja Aku Ankka-ääniä niin silloin ns. virallisten äänestäjien määrä laskee entisestään ja ollaan jo aika lähellä tilannetta, että puolet äänioikeutetuista jättää äänestämättä. Vai oliko hylätyissä äänissä kyse jostain muusta, ihmiset eivät enää osaa numeroita kirjoittaa vai jonkinlaisesta vaalimanipuloinnista? Valtavaa määrää hylättyjä ääniä seliteltiin jopa sillä, että ihmisiä jännitti äänestäminen niin paljon ja asia johtui siitä. Todella ontuva selitys, varsinkin kun muistelee kansanäänestystä EU-jäsenyydestä aikoinaan. Tuolloin äänestettiin Suomen tulevaisuudesta ja Suomen itsenäisyyden vähenemisestä, silti noin tärkeässä äänestyksessä ei hylättyjä ääniä esiintynyt merkittävää määrää. EU-äänestystä edelsi valtamedian erittäin kova kampanjointi jäsenyyden puolesta, joten rehellinen ja demokraattinen ei vaalitapahtuma silloinkaan ollut. Kadonneet äänet Vaaleista toiseen tapahtuu näitä äänien katoamisia ja hyvin usein ne tuntuu osuvan pienpuolueiden kohdalle, herättäen kysymyksen, että blokataanko pienpuolueita tietoisesti ettei mikään uusi vaihtoehto saisi kannatusta ja sitä kautta lisää näkyvyyttä? Suomessa on tällä hetkellä käytännössä yksipuoluejärjestelmä ja tuon systeemin valtaeliitti haluaa ilmeisesti säilyttää kaikin konstein.
Kokoomus ei jostain syystä yhtään romahtanut näissä vaaleissa vaikka on tehnyt kovaa leikkauspolitiikkaa, jossa mm. sairaaloiden yöpäivystyksiä on lakkautettu. Marinin hallituksen aloittamaa, Suomelle kallista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on myös nykyinen hallitus jatkanut ja talous ei senkään takia ole päässyt elpymään. Kokoomuksen äänestäjiä jostain syystä nuo asiat eivät ole haitanneet. Perussuomalaiset romahtivat kuudennelle sijalle, moni ei ihan niin kovaa romahdusta odottanut, vaikka puolue onkin kääntänyt takkia joka suuntaan. Puolueilla on yleensä silti melko uskolliset äänestäjät vaikka mitä tapahtuisi, mutta perussuomalaisten kohdalla leikkauspolitiikkaa ei äänestäjät katsoneet hyvällä. Riikka Purra ja sakset olivat huono yhdistelmä näissä vaaleissa. Keskusta teki hyvän vaalituloksen, mikä taas johtuu enemmänkin siitä, että hallitus on tehnyt leikkauspolitiikkaa eikä ole uskaltanut mitään parempia konsteja ottaa käyttöön. Keskustalla olisi mahdollista nostaa kannatustaan paljonkin jos alkaisivat maanviljelijöiden etuja ajamaan ja tekemään sellaista kansanpuolueen politiikkaa mitä esim. Perussuomalaiset ovat ennen jokaisia vaaleja luvanneet tehdä. Vihreät tekivät aika odotetun tuloksen, eikä heilläkään mitään varsinaisia näyttöjä ole vaan äänet saatiin lähinnä hallituksen leikkauspolitiikan takia. Vihreiden uskottavuus ympäristöpuolueena on jo pitempään ollut huono, kun lähinnä hoetaan vain vihreää siirtymää, mutta esim. kemikaalivanoista ollaan oltu hiljaa ja Suomen pohjavesistä pitäisi pitää kunnolla ääntä. Vasemmistoliitto myös teki melko odotetun tuloksen ja myös hyötyi hallituksen leikkauspolitiikasta. Vasemmistoliitolla olisi muutamia linjojaan korjaamalla mahdolista saada paljon isompi kannatus, kun tällä hetkellä eduskunnasta puuttuu työväenpuolue ja tuon paikan Vasemmistoliitto voisi hyvinkin ottaa itselleen. Nyt Vasemmistoliitto tekee monissa globaaleissa asioissa ihan samaa politiikkaa kuin kaikki muutkin eduskuntapuolueet. RKP, KD ja Liike Nyt menivät vaalit aika tutulla kaavalla, ei mitään ihmeempiä muutoksia. RKP:llä on pienestä kannatusprosentistaan huolimatta vaikutusvaltaa, mikä nollaa ne puheet kun jotkut väittää, että Perussuomalaisten pitäisi olla pääministeripuolue ennen kuin voisi vaikuttaa asioihin. KD voisi myös nostaa kannatustaan paljon kun tekisi tiukempia linjanvetoja joihinkin asioihin, nyt mennään ihan liikaa isojen puolueiden vanavedessä monissa asioissa. Vapauden Liitto oli näissä vaaleissa se ainoa todellinen vaihtoehto muutokselle, jota moni on kotimaan politiikkaan toivonut. Vapauden Liitolla oli paljon hyviä ehdokkaita, jotka olivat myös somessa aktiivisia ja mukana monissa eri lähetyksissä ja podcasteissa. Jostain syystä kuitenkaan vaalit eivät menneet niin hyvin kuin olisi voinut luulla, varsinkin kun eduskunnasta ei löydy uskottavia poliittisia vaihtoehtoja globalismia ja globalistisia agendoja vastustamaan. Moni odotti Vapauden Liitolle isompaa äänivyöryä, oliko vaaleissa jotain hämärää vai onko ihmiset yksinkertaisesti vain niin valtamedian vaikutukselle alttiita, että uusi ja hyvä vaihtoehto ei mene valtamedian luoman kuoren läpi? Jostain syystä vuodesta toiseen äänestetään niitä samoja puolueita jotka todistetusti eivät saa mitään aikaan, eivätkä halua muuttaa Suomen kurssia parempaan. Jälleen kerran valtamedia oli yksi vaalien voittajista kun tuhannet ehdokkaat laittoivat rahaa vaalimainontaan ja valtamedia teki miljoonien liikevaihdon vaalien ansiosta. Tämä sama kuvio toistuu tasaisesti kahden vuoden välein. Valeoppositio vai ei? Yhä edelleen moni pitää salaliittoteoriana sitä, että Perussuomalaiset ovat valeoppositio, tai toisin sanoen kontrolloitu oppositio. Perussuomalaisten politiikka on monissa asioissa täysin samanlaista kuin muidenkin eduskuntapuolueiden, eivätkä he ole millään lailla kritisoineet Natoa, DCA:ta tai Ukrainan sota-agendaa, eivätkä myöskään kokeellisia koronarokotteita millään tavalla vastustaneet, eivätkä hoitoalan pakkopiikityksiä kyseisillä rokotteilla. Moni politiikan seuraaja jo n.10 vuotta sitten ymmärsi, että Perussuomalaiset ovat jonkinlainen valeoppositio, kun puolueen mepit Brysselissä äänestivät mm. suomalaisia maanviljelijöitä vastaan GMO- ja TTIP-äänestyksissä. Moni on myös epäillyt, että Perussuomalaiset perustettiin jo alunperinkin valeoppositioksi, jonka tehtävä oli kerätä EU:n vastustajien äänet vaaleissa, kuitenkaan tekemättä mitään EU:sta irtaantumiseksi edes jollain tasolla. Ja samalla esim. isänmaallinen IPU ei saanut paljonkaan ääniä kun EU kriittiset äänestivät Perussuomalaisia, joilla oli paljon isompi näkyvyys ja paljon isompi vaalikassa. Perussuomalaisilla on kuntatasolla paljon hyviä tekijöitä, jotka mm. woketusta vastustavat ja ovat muutenkin monen hyvän asian puolella, mutta puolueen johto on niin pahasti globalistien ohjauksessa, että puolueen uskottavuus on mennyt. Mielenkiintoista on nähdä kuinka seuraavissa eduskuntavaaleissa käy, nostetaanko Perussuomalaiset valtamedian tuella takaisin isoksi puolueeksi eduskuntaan vai lakkaako puolue olemasta nykymuodossaan ja tilalle tulee jonkinlainen uusi versio. Oliko vaalit rehelliset? Kun kymmeniä vuosia ihmisille kerrotaan kuinka demokraattisia ollaan, sekä historiasta joitain asioita vääristellen, niin ne asiat uppoavat syvällä ihmisten alitajuntaan. Sen takia monen on niin vaikea ohjelmointiaan muuttaa kun alitajuntaa on kymmeniä vuosia kyllästetty määrätynlaisella uutisoinnilla. Tuosta johtuen moni leimaa salaliittoteoreetikoiksi ne, jotka kyseenalaistavat maailman onnellisimman maan demokratian sekä jotkin asiat historiasta. Jo lähtökohdiltaan näitä kevään vaaleja ei voi pitää täysin rehellisenä, kun millekään poliittiselle vaihtoehdolle ei mediassa haluttu antaa näkyvyyttä ja siten herättää keskustelua tästä nykyisen yksipuoluejärjestelmämme järkevyydestä. Valtamedia kuitenkin ohjaa ihmisten ajattelua, joten medialla on aivan valtava rooli jokaisissa vaaleissa, joten aidosta demokratiasta ei voi puhua jos ei ole puolueetonta mediaa. Kadonneet äänet ja yli 120 000 hylättyä ääntä heittää muutenkin varjon näiden vaalien päälle ja herättää isoja kysymyksiä. Jos näiden vaalien epäselvyyksistä ei aloiteta mitään laajempaa ja puolueetonta tutkintaa, niin se herättää entistä enemmän kysymyksiä vaalien luotettavuudesta.
Vaaleissa hylättiin yhteensä yli 120 000 ääntä, mikä meni vikaan? | Kotimaa | YleOssi Tiihonen 🇫🇮 X:ssä: "Oma kotikyläni Lohjan kuntavaalissa näyttää nollaa. Edes oma ääneni ei näy 🤣 Tiedän varmasti, että pitäisi olla ainakin kaksi ääntä. https://t.co/v0vjZTSdhn" / XSDP voitti vaalit kuopan avulla, jota itse oli kaivamassa | Tampereen SanomatSaatko mitä tilaat vaaleissa? | Tampereen SanomatMOT: Haamuäänet | Yle AreenaTikkakoski-kanavalla mielenkiintoista vaalianalyysiä. Videolla puhutaan vaaleista, valtamediasta ja vaihtoehtomediasta sellaisia asioita joita ei valtakunnan mediasta kuule. ![]() ![]() |
10.05.2025 | Immu vs. Stagala ottelun jälkipyykki |
03.05.2025 | Tampereella oli soroslainen vappu |
24.04.2025 | EU painosti Suomea muuttamaan raideleveyttä ja taas menee yli 1.5 miljardia euroa? |
20.04.2025 | Hyvää ja siunattua Pääsiäistä! |
17.04.2025 | Vaalianalyysi: Tämän alemmas ei pääse kuin lapiolla |
14.04.2025 | SDP voitti vaalit kuopan avulla, jota itse oli kaivamassa |
12.04.2025 | Älä äänestä kartellipuolueita! |
12.04.2025 | Valtamedia, NHL ja kahdet rattaat |
11.04.2025 | Mediapoolin entisen työntekijän haastattelu |
10.04.2025 | Saatko mitä tilaat vaaleissa? |
Siirry arkistoon » |