Antinniemi vs. Vatnik Soup 6-022.03.2025
Yliopistojen taso Suomessa on viime vuosina herättänyt isoja kysymyksiä, kun esim. koronaan liittyen yksikään yliopisto ei uskaltanut haastaa yleistä narratiivia. Yliopistot eivät esim. millään tavoin kritisoineet kokeellisia koronarokotteita, eivät edes sitä asiaa, että niiden pitkäaikaisvaikutuksista ei ollut saatavilla täysin luotettavaa tietoa. Yliopistot eivät myöskään ole halunneet Ukrainan sotaan liittyen tuoda mitään sellaista tietoa esiin mikä haastaa valtamedian Ukraina-narratiivin, vaikka yliopistoista varmaan sellaisiakin henkilöitä löytyy, jotka tietävät mistä kaikesta sodassa on kysymys ja mitkä ovat sodan taustat. Yliopistoille myös toinen maailmansota on sellainen aihe, ettei siitä haluta yliopistoissa historiaa opiskeleville kertoa aivan kaikkia puolia, eikä esim. tuoda esiin revisisionistien tutkimuksia, joissa on tuotu monia epäkohtia esiin virallisesta historiankirjoituksesta, ja usein täysin tieteellisiin faktoihin nojaten. YouTube-kanava Antinniemi on tehnyt hyvän videon siitä propagandasta joita meihin kohdistetaan valtamedian ja valtaa pitävien taholta, siinä propagandassa totuudella ei ole väliä vaan pääpaino on antaa propagandan levittäjille mahdollisimman paljon näkyvyyttä ja julkisuutta. Näkyvyys ja julkisuus takaa sen, että suuri osa ihmisistä uskoo sen propagandan kun se tulee tunnetusta ja siten "luotettavasta" lähteestä. Kun esimerkiksi joku pienen seuraajamäärän kanava tai nettijulkaisu kertoi, että koronavirus on todennäköisesti kehitetty laboratoriossa niin ne jutut leimattiin salaliittohörhöilyksi, mutta sitten kun asia virallisesti myönnetään todeksi niin hyvin harva haluaa muistaa, että ketkä asiasta puhuivat jo aikaa sitten. Suomalainen propaganda - esittelyssä Vatnik Soup-videolla paljastetaan karulla tavalla kuinka härskiä on propaganda tällä hetkellä Suomessa, totuudella ei ole väliä vaan tarkoitus on ainoastaan vaikuttaa ihmisten mieliin. Vatnik Soup-kanavien ylläpitäjä on Tampereen yliopiston tutkijatohtori Pekka Kallioniemi, joten se asia laittaa myös suomalaiset yliopistot erittäin huonoon valoon. Onko yliopistojen journalistinen taso oikeasti niin huono mitä Vatnik Soup-kanavien perusteella voi päätellä? Eikö yliopistojen pitäisi jollain tavalla puuttua tämmöiseen toimintaan jos jonkun yliopiston tutkijatohtori levittää propagandaa joka ei kestä tarkempaa tarkastelua? Tässä on kuitenkin kyse myös suomalaisten yliopistojen uskottavuudesta, jos tutkijatohtori tietoisesti levittää propagandaa tai on joistain asioista ulkona kuin lintulauta, niin kuinka ulkona on sitten ihan tavallinen yliopisto-opiskelija? Tampereen Sanomat NetMagazine, kansan ja totuuden puolella
SELKOKIELISET UUTISET: Suomalainen propaganda – esittelyssä Vatnik Soup – KANTO.MEDIATämä kirje todistaa, että Churchill ja Stalin sopivat Suomen kohtalosta ennen Talvisotaa | Tampereen SanomatUkrainan sodassa on kolme pääarkkitehtia | Tampereen SanomatRauha Ukrainaan oli tekeillä jo maaliskuussa 2022, mutta lännen globalistit estivät sen? | Tampereen SanomatLaskutehtävä Suomen eduskunnalle | Tampereen SanomatBlackRock orjuuttaa Ukrainan? | Tampereen SanomatEnsin puukkoa selkään ja sen jälkeen leipää kassista | Tampereen SanomatValtamedia jatkaa sitkeästi korona-narratiiviaan | Tampereen SanomatMuistatko vielä, kun ihmisiä kaatui seisaaltaan koronan takia? | Tampereen SanomatLehdet: Saksan tiedustelupalvelu arvioi, että Covid-19-virus on todennäköisesti peräisin laboratoriosta | Uutisia lyhyesti | YleDokumenttisuositus: Sami Antinniemi on tehnyt monta hyvää dokumenttia kokeellisiin koronarokotteisiin liittyen ja TampereenSanomat.fi myös mainosti 10.12.2022 dokumenttia Siniset seinät, yhdenmukaisuus ja viivojen pituus, joka ehdottomasti pitäisi jokaisen suomalaisen nähdä.
|
20.04.2025 | Hyvää ja siunattua Pääsiäistä! |
17.04.2025 | Vaalianalyysi: Tämän alemmas ei pääse kuin lapiolla |
14.04.2025 | SDP voitti vaalit kuopan avulla, jota itse oli kaivamassa |
12.04.2025 | Älä äänestä kartellipuolueita! |
12.04.2025 | Valtamedia, NHL ja kahdet rattaat |
11.04.2025 | Mediapoolin entisen työntekijän haastattelu |
10.04.2025 | Saatko mitä tilaat vaaleissa? |
07.04.2025 | Mitä Floridassa tapahtui, kun valtiojohtomme käänsi kelkkansa? |
02.04.2025 | Viisi ohjetta tuleviin vaaleihin |
31.03.2025 | Naton 5. artikla rautalangasta väännettynä |
Siirry arkistoon » |