Miksi pienpuolueille ei haluta antaa näkyvyyttä?

01.04.2023
Puolueiden_vaalibudjetit_2023_Yle_A-studio__VKK_puuttuu_kuvasta.jpeg

Ylen A-studiossa keskusteltiin eduskuntapuolueiden vaalibudjeteista, mutta jostain syystä VKK jätettiin taulukosta pois kokonaan. Vai eikö Ylen toimitus oikeasti tiedä mitä puolueita on Suomen eduskunnassa? Jostain syystä VKK tai mikään muukaan Natoa ja globalismia vastustava pienpuolue ei saa mitään näkyvyyttä mediassa. Onko valtamedialla ja valtaeliitillä niin iso pelko siitä, että joku rauhantahtoinen pienpuolue alkaakin kasvamaan paljon isommaksi?

Puolueiden vaalibudjetti keskustelu on muutenkin hieman arveluttavaa, sillä täysin paikkansa pitäviä lukuja on todella vaikea hankkia ja esim. valtamedia on kampanjoinut Perussuomalaisten puolesta todella runsaasti ja se kampanjointi ei näy tuossa taulukossa ollenkaan. Muutenkin puolueiden vaalimainonta on sikäli kaksinaamaista, että sen mainonnan käytännössä maksaa veronmaksajat puoluetukina ym. ja ne rahat vieläpä päätyvät valtamedian taskuun, jossa se rahakkain osa mainonnasta tehdään. Valtamedialle onkin iso rahasampo aina kahden vuoden välein järjestettävät isot vaalit.

VKK ja moni muu Natoa ja globalismia vastustava uusi puolue yritetään usein leimata aivan turhiksi pienpuolueiksi, vaikka juuri noista pienpuolueista tulee tällä hetkellä kaikkein järkevimmät lausunnot mm. mRNA-koronarokotteisiin ja Ukrainan sotaan liittyen.

VKK:n puheenjohtaja Ano Turtiainen on joitain erittäin ala-arvoisia somepäivityksiä tehnyt ja muutenkin joskus esiintymisessä saattaisi jotain pientä korjattavaa olla, mutta sitä ei voi kukaan kiistää, että Turtiainen on ollut ainoa kansanedustaja nykyisessä eduskunnassa joka on mRNA-koronarokotteiden vaaroista puhunut.

Suomessa on valtava joukko ihmisiä jotka eivät mRNA-koronarokotteisiin luota niistä ilmenneiden vakavien sivuvaikutusten takia, mutta silti vain 0.5% kansanedustajistamme on yrittänyt varoitella kyseisistä mRNA-rokotteista. Prosenttien valossa ei näytä kovin hyvältä suomalaisten ja suomalaisen politiikan kannalta.

Tampereen Sanomat NetMagazine, kansan puolella

Lähde: Kiivas taistelu äänestäjistä | A-studio | Yle Areena

Tämä lyhyt puhe vielä liitteeksi juttuun, kun kohdassa 3.18 on erittäin hyvä heitto Kokoomuksen suuntaan, vaikka hieman muokattuna tuon saman kysymyksen olisi voinut esittää todella monelle sotapsykoosissa olevalle poliitikollemme. 

Aiheeseen liittyvää:

Viisi ohjetta eduskuntavaaleihin | Tampereen Sanomat

Miksi rehellisiä Nato-vaaleja ei uskalleta pitää? | Tampereen Sanomat

Onko Ilta-Sanomilla varaa vitsailla pienpuolueista? | Tampereen Sanomat

Miksi niin moni valtamedian toimittaja ei kunnioita Journalistin ohjeita, erityisesti kohtaa numero kahdeksan? | Tampereen Sanomat



Totuus koronasta, koronarokotteista, Googlesta, Wikipediasta, faktantarkastajista ym. (tämä dokumentti sinun on katsottava, varsinkin jos sinulla on lapsia) | Tampereen Sanomat

Katso nämä videot koronarokotteista ja tee ihan itse omat johtopäätöksesi | Tampereen Sanomat

Koronarokotteet eivät kelpaa edes ilmaiseksi köyhille maille, mutta Suomen tv:ssä mainostetaan silti uutta tehostekierrosta riskiryhmäläisille | Tampereen Sanomat

Tärkeä video: Hautausurakoitsija puhuu koronarokotteista ja ylikuolleisuudesta | Tampereen Sanomat

Miksi THL ja Yle valehtelee ylikuolleisuudesta silmiä räpäyttämättä? | Tampereen Sanomat

Onko EU:n seuraava korruptiovyyhti 71 miljardin euron rokotepotti? | Tampereen Sanomat

31.03.2024Hyvää ja siunattua Pääsiäistä!
06.02.2024Ehdotus presidentinvaaleihin, kirjoita äänestyslippuun: JFK
05.02.2024Ensin puukkoa selkään ja sen jälkeen leipää kassista
03.02.2024Oletko sinäkin joskus väsähtänyt moniin maailman valheisiin?
02.02.2024Markku Uusipaavalniemi ja totuus rahasta osat 1-3
01.02.2024Kuka nostaa Suomen montusta?
31.01.2024THL ei ota vastaan kansalaisten puheluita koronarokotehaitoista
30.01.2024DCA-keskustelu Turku 13.1.2024
29.01.2024Suomen presidentinvaalit 2024 on illuusio demokratiasta
27.01.2024Presidentinvaaleista puuttuu yksi erittäin tärkeä asia
26.01.2024Novak Djokovic vs. valtamedian sokaisema yleisö 6-0
25.01.2024John Perkins - talouden palkkatappajat
24.01.2024Vivek Ramaswamy vs. Nikki Haley 6-0
23.01.2024BlackRock orjuuttaa Ukrainan?
22.01.2024Päivän kuva - näin paljon presidenttiehdokkaita totuus kiinnostaa
20.01.2024Nyt on aika panna piste keskustelulle, miksi Suomi liittoutui Saksan kanssa toisessa maailmansodassa?
20.01.2024WEFfissä maskit vaihtuivat shamaaniin
19.01.2024Luento joka jokaisen pitäisi kuunnella
18.01.2024Kiinalla tullut mitta täyteen USA:n ja Zelenskyin kuvioista?
17.01.2024Perussuomalaisten kahdet rattaat
16.01.2024Video: Kaikki sodat ovat pankkiirien sotia
15.01.2024Ruumiskonttien ja presidentinvaalien 2024 yhteys (video)
13.01.2024Vuonna 2000 myytiin 57 000 suomalaista velkaorjuuteen ulkomaiselle perintäyhtiölle (Arsenal-kauppa)
13.01.2024Račakin verilöyly, false flag vai ei?
12.01.2024Valtamedia jatkaa sitkeästi korona-narratiiviaan
11.01.2024Koiviston konklaavi = näin Suomi vietiin syvään lamaan
10.01.2024Päivän kysymys: Toimiiko valtaeliitti tavallisen kansalaisen parhaaksi?
09.01.2024Taxation Island Suomi 2024 kesätyörekry
08.01.2024Upotettiinko Titanic tahallaan, upotetaanko Suomi tahallaan?
06.01.2024Pfizer myöntää kotisivuillaan, että mRNA-rokotteita testataan koronaa vastaan
06.01.2024Ajatuksia herättäviä kuvia, varsinkin jos asuu sähkölämmitteisessä talossa
05.01.2024Muistatko vielä, kun ihmisiä kaatui seisaaltaan koronan takia?
04.01.2024Kansalle leipää ja sirkushuveja
03.01.2024Mistä uusi Kekkonen?
02.01.2024Erään taksikuskin tarina
01.01.2024Klassikolla vuosi käyntiin
31.12.2023Näihin kuviin on hyvä päättää tämä vuosi
31.12.2023Suomen maatalous täytyy pelastaa
30.12.2023Lisäravinteiden laatuluokat: feed grade-food grade-pharmaceutical grade
30.12.2023Suomen Nato-jäsenyys tiivistettynä 48 sekuntiin
30.12.2023Salamurhattiinko Tansanian presidentti John Magufuli?
29.12.2023Calculation task for the Finnish Parliament
28.12.2023Video: Päättäjät Median Grillattavana Suomi vs Syyria Vertailu!
28.12.2023Ydinperhe vs. kulttuurimarxismi
27.12.2023Oletko somen ja valtamedian talutusnuorassa?
24.12.2023Hyvää ja Rauhallista Joulua!
23.12.2023Huippuluokan asiantuntijan varoitukset mRNA-rokotteista
23.12.2023Suomen aseet ovat hyvässä rasvassa, mutta ammukset vähissä?
23.12.2023Laskutehtävä Suomen eduskunnalle
06.12.2023Suomi 106 vuotta 6.12.2023
05.12.2023Yle valehtelee päin näköä ylikuolleisuudesta
30.11.2023Talvisota alkoi 84 vuotta sitten (Talvisodan salattu historia)
25.11.2023Pakolaiset ovat uusi Nokia, paitsi jos he tulevat itärajalta
08.11.2023Toimitus on pitänyt syyslomaa
07.10.2023Mistä löytyisi poliitikonsiirto-robotti?
07.10.2023Jalkapallon äänet häiritsevät, mutta massiivisen ohjusiskun mahdollisuus ei häiritse?
05.10.2023Nobel-komitealta nyrkki vasten koronarokotteista sairastuneiden kasvoja
05.10.2023Meinataanko tämä irvokas näytelmä näytellä loppuun asti?
30.09.2023Ulkoministeri myöntää huijanneensa suomalaisia
29.09.2023Vinkki Uudenkaupungin autotehtaalle
29.09.2023Pieni muistutus
26.09.2023Valtamedia laittaa parastaan: kuukausipalkka 12424 euroa ja tölkkihernekeitto
23.09.2023Tiedeyhteisö vastusti käsien pesemistä
20.09.2023Uutuuskirjasta paljastuu: poliitikot valehtelivat suomalaisille päin näköä
20.09.2023Ajatuksia herättäviä kuvia
16.09.2023Onko Nato osasyyllinen Libyan tulviin?
15.09.2023Totuus Libyasta
11.09.2023Mitä oikeasti tapahtui 22 vuotta sitten?
06.09.2023Tankki täyteen - Yksi kaikkien aikojen parhaita tv-sarjoja Suomessa
04.09.2023Historian kirjoittaa voittajat
01.09.2023Arvoisa kansanedustaja, olisiko sinulla 58 sekuntia aikaa?
31.08.2023Ukrainan sodassa on kolme pääarkkitehtia
26.08.2023Äärimmäisen tärkeä konferenssi, johon poliitikkomme eivät halunneet osallistua
19.08.2023"En ole huolissani, että Suomi ei olisi vaalien jälkeen hyvissä käsissä"
17.08.2023Lisää pro-Nato ehdokkaita: Alexander Stubb mukaan presidentinvaaleihin
14.08.2023Onko kulissien takana jo sovittu, että Mika Aaltola on seuraava presidentti?
12.08.2023Pyri kohti vapautta
10.08.2023Onko Kim Dotcom oikeassa?
08.08.2023Onko tämä sitä parempaa syrjintää?
07.08.2023Sound of Freedom - Vuoden merkittävin elokuva
07.08.2023Vapauden ääni kannusti jatkamaan
15.04.2023Oletko sinä seuraava?
15.04.2023Toisinajattelijoiden vainot ovat alkaneet Suomessa?
14.04.2023Eduskuntavaalit 2023 - lyhyt jälkipuinti
11.04.2023Leaked Pentagon documents - Now What? - w Phil Giraldi
09.04.2023Douglas Macgregor: "Ukraine is RETREATING, THIS IS IT" in Exclusive Interview
09.04.2023Hyvää ja siunattua Pääsiäistä!
08.04.2023Lehden toimitus ei ole vieläkään toipunut vaalituloksesta, vaalit olivat jo lähtökohdiltaan epärehelliset, mutta esiintyikö myös vaalivilppiä?
08.04.2023Jos haluat enemmän rehellisyyttä politiikkaan, niin käy kannattamassa Totuuspuoluetta
08.04.2023Scott Ritter: "80,000 Ukrainian Soldiers WIPED OUT in BAKHMUT, THIS IS FATAL" in Exclusive Interview
03.04.2023Lehden toimitus on lähes sanaton (Eduskuntavaalit 2023)
02.04.2023Oliko pääministerin Hornet-möläytys sittenkin ihan tietoinen teko?
02.04.2023Dokumentti: Rokotettujen äänet (dokumentti mRNA-koronarokotteista ja suomalaisesta demokratiasta)
01.04.2023Ex-diplomaatti Jali Raidan haastattelu (tämä olisi pakollista kuultavaa Suomen valtiojohdolle)
01.04.2023Miksi pienpuolueille ei haluta antaa näkyvyyttä?
31.03.2023Nyt on varmistumassa Suomen pääsy mukaan Naton sotilasoperaatioihin
30.03.2023Valtamedia aloitti Perussuomalaisten mainostamisen jo hyvissä ajoin ennen eduskuntavaaleja, joten valtaeliitin työrukkaselle voi ennustaa hyvää vaalimenestystä
29.03.2023Suomen kovin video korruptiosta ja viranomaisrikollisuudesta (K18)
28.03.2023Vakioveikkausta vai faktoja?
27.03.2023Nyt on aika herätä Tukholma-syndroomasta!!

Näytä lisää »