Valtamedia aloitti Perussuomalaisten mainostamisen jo hyvissä ajoin ennen eduskuntavaaleja, joten valtaeliitin työrukkaselle voi ennustaa hyvää vaalimenestystä

30.03.2023

Aikamoinen_piikki_on_rikoksissa__Poliisi_jaottelee_ryostelevat_nuoret_kolmeen_ryhmaan.jpegValtamedia pelaa varman päälle, kun tavoitteena on saada suomalaiset mahdollisimman Nato-myönteisiksi. Melko vahvasti valeoppositioksi profiloitunut Perussuomalaiset lähtivät Kokoomuksen kelkkaan ajamaan fanaattisesti Suomea kohti Nato-jäsenyyttä, ja tuo seikka vain vahvisti monen epäilyksiä Perussuomalaisten johdon todellisista motiiveista.

Presidentti Niinistö on myös osoittanut toimillaan haluavansa viedä vaikka väkisin Suomen sotaisan Naton jäseneksi, joten siinä yhtälössä Perussuomalaiset ovat hyvä työrukkanen siihen projektiin, jolla saadaan myöskin oppositiota äänestävät Naton kannalle.

Perussuomalaisten yksi iso vaaliteema on katujengit, ja nyt sitten sopivasti ennen vaaleja on valtamedia ja presidentti Niinistökin alkanut katujengiasiaa pitämään esillä. Perussuomalaiset ovat jo vuosia keränneet ääniä maahanmuuttoon liittyvillä asioilla, ja hyvin usein ovat olleet oikeassakin asioissa mistä puhuvat, mutta kun jotain pitäisi tehdä ja osoittaa teoillaan olevansa Suomen etuja ajava puolue, niin teot ovat jääneet tekemättä tai olleet jopa globalismia suosivia.

Moni oli ihmeissään kun isänmaallisena mainostettujen Perussuomalaisten mepit äänestivät aikoinaan Brysselissä monikansallisten pörssiyhtiöiden etujen puolesta kannattamalla mm. GMO:ta ja TTIP:tä. Samalla nuo mepit myös äänestivät suomalaista maanviljelijää vastaan.

Täytyy myös muistaa, että viimeksi kun Perussuomalaiset oli hallituspuolue niin Suomeen tuli 2015 yli 30 000 turvapaikanhakijaa(joista suurimmalla osaa ei ollut mitään tarvetta turvapaikalle), ja tuokin asia yritetään aina laittaa pelkästään Sinisten syyksi, vaikka Siniset perustettiin vasta 2017.

Myös Nato-asiassa Perussuomalaiset ajavat sujuvasti kaksilla rattailla, USA:n/Naton sotimiset Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa tunnetusti ovat aiheuttaneet valtavia pakolaismääriä, ja moni on siihen päälle vielä lähtenyt pakolaiseksi, vaikka ei olisi ollut mitään hätää kotimaassaan. Perussuomalaiset kerää siis maahanmuuttopuheillaan ääniä itselleen, mutta samaan aikaan kannattavat Natoa, joka on yksi syyllinen siihen miksi niin paljon pakolaisia on lähtenyt kohti Eurooppaa.

Nuo valtamedian joulukuun 2022 uutisoinnit ovat erinomaisen taitavasti rakennuttua mediapeliä, jonka yhtenä tarkoituksena oli varmistaa Suomen päätyminen Naton jäseneksi, sekä lisätä suomalaisten Nato-myönteisyyttä, kun Nato-myönteinen "oppositio"puolue saa mainosta valtamediassa . Tämän tyyppinen uutisointi uppoaa kuin veitsi voihin esim. yliopiston journalistilinjan opettajiin ja oppilaisiin, mutta medialukutaitoinen ja edes jollain lailla herännyt ihminen näkee näiden juttujen läpi.

Valtamedian yksi tehtävistä on pitää Perussuomalaiset eduskuntavaaleissa kolmen suurimman joukossa, niin sillä taataan, että mitään lian isänmaallisia päätöksiä ei saada tehtyä ensi vaalikaudellakaan ja mahdollisesti päästään myös osallistumaan Naton tuleviin sotilasoperaatioihin. Valtamedia ei myöskään anna juuri ollenkaan julkisuuttaa niille uusille puolueille jotka ovat esim. Perussuomalaisten ja hallituksen linjoja vastaan monessa asiassa.

Jos sen sijaan äänestäjät ymmärtävät tämän kuvion ennen vaaleja ja antavatkin äänensä uusille pienpuolueille, joista moni vaikuttaa varsin aidosti olevan Suomen tulevaisuudesta huolissaan, niin eduskunnassakin alkaisi köyhän kansan ääni kuulumaan paremmin kun siellä olisi 10-20 kansanedustajaa jotka olisivat aidosti Suomen puolella, sekä globalisaatiota vastaan.

Tämä kaikki tietysti saattaa olla vain TSNM:n keksimää salaliittoteoriaa, mutta veikkaamme, että valtamedian tuella Perussuomalaiset ovat kahden eniten ääniä saaneiden joukossa tulevissa vaaleissa, mutta vaalien jälkeen emme tule näkemään mitään isänmaallista ja globalismia vastustavaa politiikkaa Perussuomalaisten suunnalta.

Tampereen Sanomat NetMagazine, kansan puolella ja globalismia vastaan


Linkkejä/aiheeseen liittyvää: 

uusisuomi.fi_uutiset_sauli-niinisto-jengeista-vaarallinen-ilmio-perussuomalaiset-ja-kokoomus-saivat-tulitukea.jpeg

”Aikamoinen piikki on rikoksissa” – Poliisi jaottelee ryöstelevät nuoret kolmeen ryhmään - Kaupunki | HS.fi

Sauli Niinistö jengeistä: ”Vaarallinen ilmiö” – Perussuomalaiset ja kokoomus saivat tulitukea | Uusi Suomi

Jengirikollisuus: Näin toimivat Ruotsin ja Tanskan mallit - Politiikka - Ilta-Sanomat

GMO-äänestys
                    150116_GMO_viljely.jpg_Mepit_EU.jpg                                                                
   
   
TTIP-äänestys
TTIP_aanestys_2015.jpg
  
    
Järjestöt: TTIP-sopimus vaarantaa ruuan turvallisuuden | Maailma.net
   
 
TTIP on riski Suomen ruoka- ja vesihuollolle - Mielipide - Maaseudun Tulevaisuus
      
  
Perussuomalaiset kannattivat puolueena TTIP:tä, jota todella moni kansallismielinen
ihmetteli suuresti.
Vapaakaupalla puhtia talouskasvuun - Perussuomalaiset
     
 
TTIP_tappaa_eurooppalaisen_maatalouden.jpeg

TTIP tappaa eurooppalaisen maatalouden - Maaseutumedia 
(alla lainattuna tuo erinomainen kirjoitus)

"TTIP tappaa eurooppalaisen maatalouden

Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä parhaillaan käytävät vapaakauppaneuvottelut ovat EU:n historian mittavimmat.

Niin kutsuttu TTIP-sopimus (Transatlantic Trade and Investment Partnership, Transatlanttinen kauppa- ja investointikumppanuus) on herättänyt julkisuudessa runsaasti kritiikkiä, sillä sen pelätään kasvattavan yritysten valtaa suhteessa valtioihin.

Vaarat ovat kuitenkin vielä tätäkin suuremmat: kauppapolitiikan ratkaisuilla voidaan tuhota koko eurooppalainen maatalous.

TTIP tarkoittaa hormonilihaa ja lihanpesua

Vapaakauppaneuvotteluissa rankin yhteentörmäys tulee erilaisista käsityksistä ruokaturvallisuudesta. Käytännössä EU ei voisi asettaa Yhdysvalloista tuleville elintarvikkeille sen kummempia laatuvaatimuksia kuin yhdysvaltalaiset itse haluavat määritellä.

Hormoniliha on Yhdysvalloissa sallittua, mutta EU:ssa kiellettyä. Geenimuuntelu, GMO, ei kuulu eurooppalaiseen tuotantotapaan, mutta Amerikassa se on yleistä.

Antibioottien ehkäisevä käyttö lihan tuotannossa on USA:ssa tavallista. EU:ssa se ei ole virallisesti sallittua.

Heikkokuntoisen lihan klooripesu on Amerikassa sallittua. EU:ssa sitä ei sallita. Maitohappokäsittely on naudanlihalle nyt EU:ssa sallittu, jotta vapaakauppaneuvottelut saatiin käyntiin.

EU ei myöskään pidä hyväksyttävänä amerikkalaista eläinten kloonausta eettisistä syistä.

Kilpailujuridiikka on ainoa kriteeri

Kiistat ratkaistaan välimiesoikeudenkäynneissä. Kolmen juristin kamarissa on enemmän valtaa kuin EU:ssa ja eurooppalaisten kansallisilla hallituksilla yhteensä. Välimiesoikeus ei vastaa eurooppalaista käsitystä demokratiasta. Se on puhtaasti markkinavoimien säätelemää.

Tällä hetkellä tupakkayhtiöillä on miljardien kanteet muutamaa valtiota vastaan. Tupakkiaskin kansalliset merkinnät ovat tupakkayhtiöden mielestä syrjiviä.

Jos ylikansallinen yritys katsoo, että jokin kansallinen muutos aiheuttaa sille haittaa, asiaa tarkastellaan ainoastaan kilpailuperustein. Eettiset ja ympäristölliset seikat sivuutetaan.

Ylikansallinen teollisuus kävelisi siis demokraattisten ihmisoikeuksien yli.

Kaikki Suomen kilpailulainsäädännön asiantuntijat ovat huolissaan. Kuluttajansuojalla ei olisi tulevaisuudessa mitään merkitystä. Ei myöskään eettisillä näkökulmilla, eikä eläinten hyvinvoinnilla.

Massiiviset haitat

Saimme ehdotuksen aiheen käsittelemiseksi lukijalta. Soittelimme muutamalle farmarille kysyäksemme sopimuksesta. ”Mikä TTIP?” oli jokaisen vastaus.

Aiheesta on syytä lyödä rumpuaa, koska vapaan kaupan nimissä ulkomaiset, ympäristöstä ja eläinten hyvinvoinnista piittaamattomat, jättiyritykset kykenisivät myymään epäeettisesti tuotettuja elintarvikkeita polkuhintaan.

Eurooppa joutuisi todennäköisesti sopeuttamaan lainsäädäntöään jättifirmojen mieleisiksi, vaikka vapaakauppaneuvottelijat vakuuttelevatkin, että EU:n direktiivejä ei kumottaisi. Olisiko kuluttajalla enää mahdollista saada ostamastaan ruuasta läpinäkyvää informaatiota?

Tämä saattaisi johtaa siihen, että suomalainen ja eurooppalainen ruuantuotanto loppuisi. Pesty jäteliha ja hormoneilla kasvatettu ruoka voisi olla kauppasopimuksen solmimisen jälkeen kaupan hyllyissä arkipäivää.

Kuluttajien huoli turvallisesta ruuasta on aiheellista.

Mitä jos suojaisimme omaa tuotantoamme voimakkaammin?

TTIP:n hyötyjen lista on lyhyt: suomalaisten tuotteiden vienti helpottuisi tullien poistumisen myötä. Amerikkalaisten tuotteiden halpeneminen todennäköisesti söisi tämänkin hyödyn.

Toisaalta taas amerikkalainen protektionismi on nin häikäilemtöntö nationalistista puuhaa, että pääsevätkö eurooppalaiset kuitenkaan heidän markkinoilleen.

Suomalainen maataloustuotanto on muuhun maailmaan verrattuna paljon puhtaampaa ja eettisempää. Meillä on paljon tiukempi tuotantokuri ja lainsäädäntö.

Eikö olisi aiheellista löytää välineet suojaamaan oman maan tuotantoa?

Silloin tiukalle byrokratialle löytyisi perusteet, eikä sääntely toisi meille vain kilpailuhaittaa."

   
                
     TTIP_ei_ei.jpg
 
 
TTIP_EUROPE.png
  
   

31.03.2024Hyvää ja siunattua Pääsiäistä!
06.02.2024Ehdotus presidentinvaaleihin, kirjoita äänestyslippuun: JFK
05.02.2024Ensin puukkoa selkään ja sen jälkeen leipää kassista
03.02.2024Oletko sinäkin joskus väsähtänyt moniin maailman valheisiin?
02.02.2024Markku Uusipaavalniemi ja totuus rahasta osat 1-3
01.02.2024Kuka nostaa Suomen montusta?
31.01.2024THL ei ota vastaan kansalaisten puheluita koronarokotehaitoista
30.01.2024DCA-keskustelu Turku 13.1.2024
29.01.2024Suomen presidentinvaalit 2024 on illuusio demokratiasta
27.01.2024Presidentinvaaleista puuttuu yksi erittäin tärkeä asia
26.01.2024Novak Djokovic vs. valtamedian sokaisema yleisö 6-0
25.01.2024John Perkins - talouden palkkatappajat
24.01.2024Vivek Ramaswamy vs. Nikki Haley 6-0
23.01.2024BlackRock orjuuttaa Ukrainan?
22.01.2024Päivän kuva - näin paljon presidenttiehdokkaita totuus kiinnostaa
20.01.2024Nyt on aika panna piste keskustelulle, miksi Suomi liittoutui Saksan kanssa toisessa maailmansodassa?
20.01.2024WEFfissä maskit vaihtuivat shamaaniin
19.01.2024Luento joka jokaisen pitäisi kuunnella
18.01.2024Kiinalla tullut mitta täyteen USA:n ja Zelenskyin kuvioista?
17.01.2024Perussuomalaisten kahdet rattaat
16.01.2024Video: Kaikki sodat ovat pankkiirien sotia
15.01.2024Ruumiskonttien ja presidentinvaalien 2024 yhteys (video)
13.01.2024Vuonna 2000 myytiin 57 000 suomalaista velkaorjuuteen ulkomaiselle perintäyhtiölle (Arsenal-kauppa)
13.01.2024Račakin verilöyly, false flag vai ei?
12.01.2024Valtamedia jatkaa sitkeästi korona-narratiiviaan
11.01.2024Koiviston konklaavi = näin Suomi vietiin syvään lamaan
10.01.2024Päivän kysymys: Toimiiko valtaeliitti tavallisen kansalaisen parhaaksi?
09.01.2024Taxation Island Suomi 2024 kesätyörekry
08.01.2024Upotettiinko Titanic tahallaan, upotetaanko Suomi tahallaan?
06.01.2024Pfizer myöntää kotisivuillaan, että mRNA-rokotteita testataan koronaa vastaan
06.01.2024Ajatuksia herättäviä kuvia, varsinkin jos asuu sähkölämmitteisessä talossa
05.01.2024Muistatko vielä, kun ihmisiä kaatui seisaaltaan koronan takia?
04.01.2024Kansalle leipää ja sirkushuveja
03.01.2024Mistä uusi Kekkonen?
02.01.2024Erään taksikuskin tarina
01.01.2024Klassikolla vuosi käyntiin
31.12.2023Näihin kuviin on hyvä päättää tämä vuosi
31.12.2023Suomen maatalous täytyy pelastaa
30.12.2023Lisäravinteiden laatuluokat: feed grade-food grade-pharmaceutical grade
30.12.2023Suomen Nato-jäsenyys tiivistettynä 48 sekuntiin
30.12.2023Salamurhattiinko Tansanian presidentti John Magufuli?
29.12.2023Calculation task for the Finnish Parliament
28.12.2023Video: Päättäjät Median Grillattavana Suomi vs Syyria Vertailu!
28.12.2023Ydinperhe vs. kulttuurimarxismi
27.12.2023Oletko somen ja valtamedian talutusnuorassa?
24.12.2023Hyvää ja Rauhallista Joulua!
23.12.2023Huippuluokan asiantuntijan varoitukset mRNA-rokotteista
23.12.2023Suomen aseet ovat hyvässä rasvassa, mutta ammukset vähissä?
23.12.2023Laskutehtävä Suomen eduskunnalle
06.12.2023Suomi 106 vuotta 6.12.2023
05.12.2023Yle valehtelee päin näköä ylikuolleisuudesta
30.11.2023Talvisota alkoi 84 vuotta sitten (Talvisodan salattu historia)
25.11.2023Pakolaiset ovat uusi Nokia, paitsi jos he tulevat itärajalta
08.11.2023Toimitus on pitänyt syyslomaa
07.10.2023Mistä löytyisi poliitikonsiirto-robotti?
07.10.2023Jalkapallon äänet häiritsevät, mutta massiivisen ohjusiskun mahdollisuus ei häiritse?
05.10.2023Nobel-komitealta nyrkki vasten koronarokotteista sairastuneiden kasvoja
05.10.2023Meinataanko tämä irvokas näytelmä näytellä loppuun asti?
30.09.2023Ulkoministeri myöntää huijanneensa suomalaisia
29.09.2023Vinkki Uudenkaupungin autotehtaalle
29.09.2023Pieni muistutus
26.09.2023Valtamedia laittaa parastaan: kuukausipalkka 12424 euroa ja tölkkihernekeitto
23.09.2023Tiedeyhteisö vastusti käsien pesemistä
20.09.2023Uutuuskirjasta paljastuu: poliitikot valehtelivat suomalaisille päin näköä
20.09.2023Ajatuksia herättäviä kuvia
16.09.2023Onko Nato osasyyllinen Libyan tulviin?
15.09.2023Totuus Libyasta
11.09.2023Mitä oikeasti tapahtui 22 vuotta sitten?
06.09.2023Tankki täyteen - Yksi kaikkien aikojen parhaita tv-sarjoja Suomessa
04.09.2023Historian kirjoittaa voittajat
01.09.2023Arvoisa kansanedustaja, olisiko sinulla 58 sekuntia aikaa?
31.08.2023Ukrainan sodassa on kolme pääarkkitehtia
26.08.2023Äärimmäisen tärkeä konferenssi, johon poliitikkomme eivät halunneet osallistua
19.08.2023"En ole huolissani, että Suomi ei olisi vaalien jälkeen hyvissä käsissä"
17.08.2023Lisää pro-Nato ehdokkaita: Alexander Stubb mukaan presidentinvaaleihin
14.08.2023Onko kulissien takana jo sovittu, että Mika Aaltola on seuraava presidentti?
12.08.2023Pyri kohti vapautta
10.08.2023Onko Kim Dotcom oikeassa?
08.08.2023Onko tämä sitä parempaa syrjintää?
07.08.2023Sound of Freedom - Vuoden merkittävin elokuva
07.08.2023Vapauden ääni kannusti jatkamaan
15.04.2023Oletko sinä seuraava?
15.04.2023Toisinajattelijoiden vainot ovat alkaneet Suomessa?
14.04.2023Eduskuntavaalit 2023 - lyhyt jälkipuinti
11.04.2023Leaked Pentagon documents - Now What? - w Phil Giraldi
09.04.2023Douglas Macgregor: "Ukraine is RETREATING, THIS IS IT" in Exclusive Interview
09.04.2023Hyvää ja siunattua Pääsiäistä!
08.04.2023Lehden toimitus ei ole vieläkään toipunut vaalituloksesta, vaalit olivat jo lähtökohdiltaan epärehelliset, mutta esiintyikö myös vaalivilppiä?
08.04.2023Jos haluat enemmän rehellisyyttä politiikkaan, niin käy kannattamassa Totuuspuoluetta
08.04.2023Scott Ritter: "80,000 Ukrainian Soldiers WIPED OUT in BAKHMUT, THIS IS FATAL" in Exclusive Interview
03.04.2023Lehden toimitus on lähes sanaton (Eduskuntavaalit 2023)
02.04.2023Oliko pääministerin Hornet-möläytys sittenkin ihan tietoinen teko?
02.04.2023Dokumentti: Rokotettujen äänet (dokumentti mRNA-koronarokotteista ja suomalaisesta demokratiasta)
01.04.2023Ex-diplomaatti Jali Raidan haastattelu (tämä olisi pakollista kuultavaa Suomen valtiojohdolle)
01.04.2023Miksi pienpuolueille ei haluta antaa näkyvyyttä?
31.03.2023Nyt on varmistumassa Suomen pääsy mukaan Naton sotilasoperaatioihin
30.03.2023Valtamedia aloitti Perussuomalaisten mainostamisen jo hyvissä ajoin ennen eduskuntavaaleja, joten valtaeliitin työrukkaselle voi ennustaa hyvää vaalimenestystä
29.03.2023Suomen kovin video korruptiosta ja viranomaisrikollisuudesta (K18)
28.03.2023Vakioveikkausta vai faktoja?
27.03.2023Nyt on aika herätä Tukholma-syndroomasta!!

Näytä lisää »