Rakentaako Ruotsi tietoisesti Suomelle Nato-ansaa, eikä aiokaan itse liittyä Natoon?

28.01.2023

Jaloistaan_Tukholmassa_roikkunut_Erdogan-nukke_aiheutti_myrskyn_Ruotsin_ja_Turkin_valille__parlamentin_puhemiehen_matka_Ankaraan_peruttiin.jpeg


Tämän jutun voi ihan vapaasti luokitella salaliittoteoria-osastoon, mutta pakko tämäkin näkökulma on pitää näytillä tapahtuneisiin tosiasioihin liittyen. Todella moni geopolitiikan asiantuntija on ihmetellyt Suomen ja Ruotsin valtavaa innokkuutta liittyä tunnetusti sotaisaan Natoon. Monesti ollaan myös ihmetelty suomalaisten poliitikkojen sekoiluja ulkopolitiikassa ja siksi moni yllättyi kun monissa asioissa Suomea fiksumpana pidetty Ruotsi myös lähti Nato-sekoiluun mukaan.

Molempien maiden Nato-jäsenyyttä pidettiin valtamediassa lähes läpihuutojuttuna ja ovet Natoon olivat kuulemma leveästi auki ja punainen matto levitettynä, kun Suomi ja Ruotsi astelee käsi kädessä suoraan Naton päättäviin pöytiin. Mutta sitten Nato-moottori alkoikin hieman yskiä, eikä Nato ollutkaan niin yhtenäinen kuin valtamediassa oli mainostettu.
Jostain kumman syystä sekä Suomi että Ruotsi vielä laittoivat nimensä lappuun joka antaa Turkille mahdollisuuden pompottaa molempia maita mielensä mukaan Turkin turvallisuusasioihin vedoten. Allekirjoitetun sopimuksen ehdot vaikuttivat siltä ettei Suomi eikä Ruotsi niitä aikoneet kirjaimellisesti noudattaa, ja kaiken päälle Ruotsissa oli nyt vielä Erdogan-nukke episodi, sekä Koraanin polttaminen julkisella paikalla.
Noiden tapahtumien jälkeen Turkin hyväksyntä Ruotsin Nato-jäsenyydelle otti isoja loikkia taaksepäin.

Vai onko kaikki sittenkin suunniteltua? Moni salaliittoteoria on osoittautunut todeksi ja ollaanko tässä rakentamassa Nato-miinaa Suomelle? Aiemminhan Suomi hieman löi puukkoa selkään Ruotsille, kun yli 10 miljardilla tilasi hävittäjiä USA:sta, vaikka Ruotsillakin olisi ollut erinomainen JAS 39 Gripen tarjota Suomelle. Hyvät vastakauppaehdot sekä logistiikkapuolen suuret edut olisivat olleet vielä iso plussa jos hävittäjiä jollain summalla olisi Ruotsista ostettu. 

 

Myöskin moni poliitikkomme on jo rivien välistä vihjannut, että jos Ruotsia ei hyväksytäkään Natoon niin Suomi menee sinne silti, vaikka aiemmin vannottiin sinne mentävän yhdessä.

Jospa Ruotsissa ollaankin sen verran viisaita ettei halutakaan ihan oikeasti Natoon liittyä ja siten nostaa jännitteitä idän suuntaan. Sen sijaan tehdäänkin miina ja sysätään Suomi Natoon ja siten Suomi ottaa taloudelliset ym. iskut vastaan mitä Nato-jäsenyydestä seuraa ja Ruotsi välttyy niiltä. Samoin Ruotsi voi alkaa elvyttämään suhteita itään päin, kun tilanteet taas jossain kohtaa mahdollisesti normalisoituu, ja alkaa tekemään kauppaa idän suuntaan, kun samaan aikaan Suomi on menettänyt ne kauppasuhteet Nato-jäsenyyden, sekä huonon ulkopolitiikkansa takia.

Jospa Ruotsi siis hieman näpäyttää Suomea, kun jostain syystä Suomen oli niin vaikea yhteistyötä Ruotsin kanssa tehdä hävittäjäkaupoissa, sekä Ruotsi samalla parantaa talousnäkymiään idän suuntaan? Täytyy myös muistaa, että Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä ei välttämättä Kiinassakaan juhlita näyttävästi. Suomen kannalta parasta olisikin puolueettomuus, sekä mahdollisimman hyvät kauppasuhteet joka suuntaan, ja sama pätee tietysti myös Ruotsiin.

Huom: tämä juttu on vain villi salaliittoteoria, joten sitä ei pidä ottaa liian vakavasti, mutta toivottavasti kuitenkin herättää jotain ajatuksia.
TSNM on myös tietoinen siitä, että pieni joukko asiantuntijoita oli sitä mieltä, että F-35 on Suomella paras vaihtoehto hävittäjäksi, mutta niin moneen kertaan on nähty, että asiantuntijoiden asiantuntemus ei ole aina puolueetonta tai riittävän asiantuntevaa. Ihan esimerkkinä voidaan mainita esim. Mika Aaltolan ja Pekka Toverin asiantuntijalausunnot viime keväältä kun kertoivat Venäjältä olevan ohjukset vähissä.
Muutenkin riippumattomat ulkomaiset sotilasasiantuntijat antavat Ukrainan sodasta hyvin erilaisia lausuntoja kuin tv-kameroiden eteen marssitettavat suomalaiset sotilasasiantuntijat.
Myöskin valtamedian terveys/laihdutus-sektorilla on usein käytetty asiantuntijoina fitness-julkkiksia ja bodareita joiden asiantuntemus kalpenee todella kovien asiantuntijoiden rinnalla.
TSNM on sikäli hyvässä asemassa, kun on hyvät yhteydet todennäköisesti Suomen kovimpaan ravinne/valmennus-ammattilaiseen, jonka kanssa tuskin kukaan valtamedian lööpeissä esiintynyt bodari tai fitness-julkkis ei uskalla lähteä julkiseen väittelyyn terveys/valmennusasioissa.

Tampereen Sanomat NetMagazine, kansan ja rauhan puolella

   

 

Aiheeseen liittyen:

Ukrainan sodan syyt ja taustat, tätä ei valtamedia kerro! | Tampereen Sanomat

Poimintoja uutisvirrasta, näin meitä aivopestään ja viedään kohti Natoa | Tampereen Sanomat

   

  

  

29.09.2023Vinkki Uudenkaupungin autotehtaalle
29.09.2023Pieni muistutus
26.09.2023Valtamedia laittaa parastaan: kuukausipalkka 12424 euroa ja tölkkihernekeitto
23.09.2023Tiedeyhteisö vastusti käsien pesemistä
20.09.2023Uutuuskirjasta paljastuu: poliitikot valehtelivat suomalaisille päin näköä
20.09.2023Ajatuksia herättäviä kuvia
16.09.2023Onko Nato osasyyllinen Libyan tulviin?
15.09.2023Totuus Libyasta
11.09.2023Mitä oikeasti tapahtui 22 vuotta sitten?
06.09.2023Tankki täyteen - Yksi kaikkien aikojen parhaita tv-sarjoja Suomessa

Siirry arkistoon »